Kruununprinsessa Victoria liikuttui kyyneliin – suorat sanat
Kuningasparin hääpäivä saa Victorian tunteikkaaksi.
Juhannusta edeltävällä viikolla on jälleen Ruotsissa syytä juhlaan, kun maassa iloitaan kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian kultahäitä.
Video: Ruotsin kruununperimysjärjestys
Virallisesti kuningasparin viideskymmenes hääpäivä on 19. kesäkuuta. Kyseiselle osuu kuitenkin myös juhannusaatto, jota vietetään myös länsinaapurissa, joten juhlistuksia on siirretty jo lauantaille (13.6.).
Kultahääpäivän alla kuningaspari ja henkilöt heidän ympärillään ovat antaneet joitakin haastatteluita eri medioille. Ruotsin TV4:n ohjelmassa ääneen pääsi myös heidän esikoisensa kruununprinsessa Victoria.
Pöyristynyt saavutuksesta
Kruununprinsessa kertoo omat ajatuksensa siitä, että hänen vanhempansa ovat pitäneet yhtä jo 50 vuoden ajan – vuoden pidempään kuin hän itse on ollut elossakaan.
– On sanottava, että oikeastaan... olen liikuttunut, Victoria toteaa Kungaparets 50 år tillsammans -ohjelmassa Svensk Damtidningin mukaan.
Victoria korostaa olevansa erittäin ylpeä vanhemistaan ja siitä, että liitto pitää yhä.
– Se on hienoa. Sehän on 50 vuotta, jotka on eletty yhdessä avioparina, ja kaikki mitä siihen kuuluu. Se, että saa juhlia vanhempiaan, tuntuu todella hienolta, Victoria kehuu kyyneliä pidätellen.
Sen lisäksi, että kuningaspari on ollut naimisissa puolen vuosisadan verran, on kuningatar Silvia myös ollut kuningatar yhtä pitkään.
– Minua oikeastaan koskettaa nyt se, että kun äitini meni naimisiin isäni kanssa, hän meni naimisiin kuninkaan kanssa. Hän ei saanut lämmittelyä, hänestä tuli kuningatar 16. kesäkuuta 1976, samalla kerralla kun hän avioitui isäni kanssa, Victoria ällistelee liikuttuneena.
Hehkuttaa äitiään
Kruununprinsessaa itseään odottaa kuningattaren rooli, joten hän osaa aavistaa, mitä sekin vaatii.
Kuningatar Silvia ei ole ruotsalainen, vaan muutti maahan kasvettuaan Saksassa. Hänen isänsä oli saksalainen Walther Sommerlath ja hänen äitinsä brasilialainen Alice Soares de Toledo.
Kuningatar puhuu kuitenkin sujuvasti ruotsia. Ruotsin kansalaisetkin ovat ilmeisen ylpeitä kuningattarestaan – ja niin on myös hänen tyttärensä.
– Ja tapa, jolla hän otti vastaan ruotsalaiset, ruotsalaisen kulttuurin ja roolin. On sanottava, että ihailen häntä – se ei ole voinut olla helppoa, Victoria ylistää äitiään.