Julkisuudesta kadonnut Sarah Ferguson: Yllättävä paluu
Epstein-kohua paennut Sarah Ferguson bongattiin ensi kertaa kuukausiin julkisuudesta.
Maaliskuussa Yorkin herttuattaren arvonimen menettänyt Sarah Ferguson on pitänyt viimeisen vuoden ajan matalaa profiilia julkisuudessa.
Video: Kuninkaalliset kummiverkostot
Sarah joutui jättimäisen kohun keskelle sen jälkeen, kun hänen läheinen suhteensa upporikkaaseen hämärämies Jeffrey Epsteiniin paljastui viime syksynä. Kaksikon välisessä kirjeenvaihdossa Epstein kutsui Sarahia muun muassa "ylimmäksi ystäväkseen."
No mutta.
Nyt Sarah on palannut salamavalojen välkkeeseen - ainakin hetkeksi.
Osallistui hautajaisiin Lontoossa
Entinen herttuatar bongattiin torstaina (29.10.) ex-miesystävänsä Paddy McNallyn hautajaisista. Sarah otti osaa juhlallisuuksiin tytärtensä, prinsessa Beatricen ja prinsessa, Eugenien seistessä äitinsä rinnalla, kertoo Hello!-lehti.
Lehden mukaan Sarahin ensimmäinen julkinen esiintyminen aikoihin herätti kuninkaallisfaneissa spekulaatioita siitä, että olisi hyvinkin mahdollista, että Sarah yrittää tehdä väkevän paluun julkisuuden valokeilaan.
Ajatusta tukee myös se, että Sarah on muuttanut mediatietojen mukaan takaisin britteihin. Titteleiden menettämisestä huolimatta hänen uumoillaan asettuvan taloksi Lontoon lähistöllä sijaitsevaan ökykotiin, jonka vuokra on ruhtinaalliset 10 000 puntaa kuukaudessa.
Uusi koti on lehtitietojen mukaan aidatulla alueella sijaitseva yksityisasunto.
Hello toteaa kuitenkin artikkelissaan, että kaukomatkalta palannut Sarah yrittää tuskin paluuta - ainakaan vielä.
Mutta minne hän oikein katosi kohun aikana?
Tämä pakomatkasta tiedetään
Törkyprinssiksikin kutsutun, tälläkin hetkellä poliisitutkinnan keskellä olevan, Andrew Mountbatten-Windsorin ex-vaimona tunnettu Sarah nosti kohun keskellä kytkintä ja pakeni mediamyllytystä ulkomaille.
Ex-herttuattaren uskotaan The Guardianin mukaan suunnanneen uteliailta katseilta piiloon Sveitsiin, missä hänen turvapaikakseen olisi valikoitunut paikallinen alppimaja.
The Sun puolestaan kertoi huhtikuussa, että Sarah olisi mennyt Itävallan puolelle nautiskelemaan laskettelukeskuksen ökymajoituksesta.
Alpeille hänet yhtä kaikki paikannettiin.