Jestas! Kruununprinsessa Victorian juhlapuku puhuttaa

Jestas! Kruununprinsessa Victorian juhlapuku puhuttaa

Kruununprinsessa juhli nimipäiväänsä keskiviikkona.

Keskiviikkona (12.3.) Tukholmassa juhlittiin kruununprinsessa Victoriaa maan puolustusvoimien järjestämin menoin.

Arkistovideo: Ruotsin kruununperimysjärjestys

Kuninkaanlinnan pihalle kertyi läjäpäin sekä puolustusvoimien väkeä että kansalaisia kunnioittamaan maan tulevaa kuningatarta tämän nimipäivänä.

Intoa uhkuvan Victorian nähtiin naureskelevan ja hymyilevän tilaisuudessa vapautuneesti. Hovin Instagram-tilillä näkyy, että paikalle saapuneet lapset esittelivät hänelle tekemiään koristeita, ja lisäksi kruununprinsessa sai mukaansa suuret määrät kukkia.

Juhli yksin

Tänä vuonna nimpparijuhlinnat olivat poikkeukselliset jopa useammalla kuin yhdellä tavalla.

Aiempina vuosina kruununprinsessan kanssa ovat saapuneet paikalle myös prinssi Daniel sekä parin lapset prinsessa Estelle ja prinssi Oscar.

Tänä vuonna Victoria edusti yksin, ja Svensk Damtidning sai hovista vahvistuksen, että muut menot estivät lopun perheen osallistumisen.

– Lapset ovat koulussa ja prinssi Danielilla on muita velvollisuuksia tänään, hovi kuittasi lehdelle.

Edessä oli kuitenkin yksityinen nimipäiväjuhlinta perheen kesken, kun lapset ja Daniel olivat vapautuneet omista velvoitteistaan.

Yksin edustaminen ei vaikuttanut hidastavan Victoriaa, joka hovin julkaisemalla videolla näkyy nauravaisena ja rentona.

Uusi asu

Aiempina vuosina kruununprinsessa Victoria on juhlinut nimipäiviään siviiliasussa, vaikka hänellä onkin armeijataustaa. Tänä vuonna erikoisupseerikoulutuksen käynyt Victoria teki kuitenkin muutoksen, ja edusti armeijan univormussa.

Tummansininen univormu päähineineen ja käsineineen herätti ihastusta ruotsalaisissa, jotka rynnistivät kehumaan Victoriaa hovin julkaisujen kommenteissa.

– On tosiaan mahtavaa ja vaikuttavaa nähdä kruununprinsessa Victoria Puolustusvoimien univormussa! Se symbolisoi sekä hänen omistautuneisuuttaan että hänen tärkeää roolia osana ruotsalaista puolustusta, antaen samalla tunteen kunnioituksesta ja arvokkuudesta, muotoilee eräs asusta ilahtunut kommentoija.

Upseerikoulutus ei ole vielä täysin ohi, mutta asuvalintaan katsotaan somekommenteissa vaikuttavan myös sen, että Victoria on vallassa kuningas Kaarle Kustaan ollessa ulkomailla.

– Onnea! Fantastista nähdä tyylikäs univormu! kehuu toinen kommentoija.

– Vau! Uskomattoman tyylikäs! kiteyttää kolmas ajatuksensa.