Järkyttävät kirjaväitteet kuohuttavat: kuningatar Letizian salasuhde musersi kuningas Felipen

Jo toisessa paljastuskirjassa uppoudutaan kuningatar Letizian rakkauselämään avioliiton ulkopuolella.
Espanjan hovissa on kuohunut useaan otteeseen kuningatar Letizian pettämishuhujen takia. Uudessa paljastuskirjassa ruoditaan aiempaa syvemmin kuningattaren väitettyjä salasuhteita ja niiden vaikutuksia kuningas Felipeen.
Letizian salasuhde siskonsa entiseen aviomieheen paljastui espanjalaiskirjailija Jaime Peñafiel Nuñezin kirjassa Letizia y yo (suom. Letizia ja minä). Kirjan tekoon osallistui myös Letizian pitkäaikainen ystävä Jaime del Burgo, joka kertoo avoimesti itsensä ja Letizian välisestä rakkaussuhteesta.
Laajaa mediahuomiota saaneessa kirjassa Jaime kertoo suhteen ajoittuneen aikaan ennen Letizian ja Felipen avioitumista, mutta jatkuneen ajoittain sen jälkeenkin. Jaimen mukaan Letizia päätti suhteen puhelimitse, minkä jälkeen mies avioitui Letizian siskon Telman kanssa vuonna 2012. Pari erosi kaksi vuotta myöhemmin.
Letizian salasuhde jatkui Telman erottua miehestä, ja kirjan mukaan Felipe oli tästä kaikesta tietoinen; kuningattaren henkivartijat raportoivat hänen menemisensä palatsille.
Felipen ja Letizian avioiduttua on huhuttu siitä, että Jaime ja Letizia olisivat yhä suhteessa, ja että heillä olisi jopa sijaissynnyttäjän avulla saatu yhteinen lapsi.

Lisää paljastuksia
Kohua aiheuttaneen kirjan jälkeen kirjailija-Jaime otti työn alle toisenkin kirjan, nimeltään Los silencios de Letizia (suom. Letizian hiljaisuudet). Uudessa kirjassaan hän käsittelee syvemmin kuningattaren yksityiselämää.
Jaime väittää kirjassaan, että Letizian väitetty pettäminen sai kuninkaan murtumispisteeseen. Kirjan mukaan Felipe on "pudotettu helvettiin" vaimonsa selkäänpuukotuksen johdosta, ja kuningas kaipaa tietä ulos avioliitosta.
Kirjailija kutsuu Letiziaa "kylmäksi, epäkypsäksi ja passiivisaggressiiviseksi", ja lisää, että muu Espanjan kuningasperhe vihaa häntä.

Kirjan mukaan Letizia ja Felipe elävät tätä nykyä erillisiä elämiä, ja heidän suhteensa on puhtaasti kulissia, jolla he ylläpitävät kuningasperheen moitteetonta julkista imagoa.
Ex-rakas Jaime del Burgo oli kirjan mukaan aikeissa kosia Letiziaa samana iltana, kun tuleva kuningatar paljasti tälle olevansa suhteessa korkean profiilin espanjalaismiehen kanssa, jonka takia hän joutuisi luopumaan työstään uutistenlukijana.
Kulissit pystyssä
Järisyttävistä paljastuksista huolimatta Espanjan kuningasperhe on jatkanut edustamistaan hätkähtämättä. Torstaina (30.5.) kuningaspari vieraili madridilaisessa museossa yhdessä.
He viettivät 20. hääpäiväänsä toukokuussa, ja juhlan kunniaksi kuningashuone jakoi yhteiskuvia kuningasparin tyttäristä, prinsessa Sofiasta ja prinsessa Leonorista.
Espanjan kuningashuone ei ole kommentoinut pettämisväitteitä.
Lähde: NY Post, Independent
