Iäkkään kuningas Haraldin sairauslomaa jatketaan - antibiootteja "lähes tykinlaukauksina"

87-vuotias Norjan kuningas pääsi torstaina sairaalasta, mutta ei ole vieläkään terve.
Kuningas Harald, 87, pääsi torstaina (4.4.) sairaalasta. Perään kuitenkin ilmoitettiin, ettei valtionpäämies ole vielä valmis jatkamaan töitään.
Harald joutui alkujaan hoitoon saatuaan sydänongelmia Malesian-lomallaan yli kuukausi sitten. Sikäläisestä sairaalasta hänet nouti koti-Norjaan maan puolustusvoimat, joka lainasi keikkaa varten SAS:lta tarpeeksi ison koneen. Norjaan päästyään kuninkaalle asennettiin pysyvä sydämentahdistin.
Kuningas Harald, 87, kävi sydänoperaatiossa
Harald on sairastellut viime aikoina 12 kuukauden aikana tasaisesti parin kuukauden välein. Hän on kuitenkin tammikuussa muistuttanut antaneensa kruunajaisissaan valan Alltingetille, ja että valassa ei puhuttu mitään eläkkeelle jäämisestä, vaan se on elinikäinen.
"Lähes tykinlaukauksia"
Kuitenkaan edes kruunupäät eivät ole koneita vaan ihmisiä, ja tämän tietää Harald itsekin. Hän on myös suostunut hovin vaatimalle sairausloman jatkolle, olkoonkin, että eilen sairaalasta kotiutuneen kunkun piti olla saikulla vain viikonlopun yli.

Maanantaina 8.4. hän aikoo taas kiskaista työvaatteet ylleen ja ryhtyä edustamaan öljyvaltiota.
- Hänen majesteettinsa voi hyvin, päätti hovi eilen tiedotteensa kuninkaan kotiutumisesta.
- Kaikki meni hyvin, totesi myös hallitsijan henkilääkäri.
Heikki Kovalainen vaativasta leikkauksestaan: Sydän pysäytetään tunniksi
Hänen mukaansa kuningas sai "lähes tykinlaukauksina" laajoja antibioottikuureja, ja ne tepsivät hienosti.
Saikkua kunkulle
Eilisen tiedotteen mukaan kuitenkin sairauslomaa on jatkettu kahdella viikolla eli 22.4. asti.
- Hänen majesteettinsa kuningas toipuu aiemmasta sairaalakäynnistään, ja hän tarvitsee lisää aikaa palatakseen töihinsä, muotoilee hovi jälkimmäistä tiedotettaan.
Kuningas Harald murahtaa tyttärensä rakkaasta: "Ei tainnut mennä oikein..."
Kruununprinssi Haakon tuuraa tuttuun tapaansa isäänsä. isän vointia kommentoi myös vaimo, kuningatar Sonja.
- Onneksi asiat sujuvat hyvin, erittäin hyvin. Vointi etenee vakaasti parempaan, Sonja sanoo.