Hurja huhu leviää: Syrjäyttävätkö William ja Catherine kuningas Charlesin?

Hovin läheltä supatetaan salaisista tapaamisista palatsin seinien sisäpuolella.
Englannin kuningas Charles on ollut vallassa lähemmäs kahden vuoden ajan. Valtakausi ei kuulosta hääppöiseltä hänen äitinsä, kuningatar Elisabetin reippaasti yli 70-vuotiseen valtakauteen verrattuna.
Charles oli kuitenkin valtaan noustessaan 73-vuotias, ja nyt, 76-vuotiaana, hänellä on takanaan jo miltei vuoden verran syöpähoitoja ja ikäistensä miesten vaivoista huolehtimista.
Radar Online paljastaa, että lähipiirilähteen mukaan prinsessa Catherine ja kuningas Charles ovat järjestäneet tapaamisia kulissien takana ja valmistelleet tulevaa siirtoa.
Itsekin syöpähoidot läpikäyneen prinsessan kerrotaan olleen kuninkaan kanssa hyvää pataa kuluneen vuoden aikana. Kaksikosta voi uskoa olleen toisilleen vertaistukea, ja läheiset perhesuhteet ovat korostuneet myös heidän rankan vuoden aikana antamissaan lausunnoissakin.
Valta seuraajille?
Nyt lähde kertoo, että suunnitelmissa saattaisi olla prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen nousu valtaan suunniteltua nopeammin.
– Hän (Kate) ja Charles pitivät yksityisen tapaamisen liittyen hänen astumisesta valtaan aiemmin kuin odotettiin. Kuten voi kuvitella, heidän välinen suhteensa on hyvin läheinen. ja he ovat tuoneet toisilleen turvaa taisteluissaan syöpää vastaan, lähde kertoo.
Charlesin kerrotaan antaneen Catherinelle tilaa valmistautua siihen hetkeen, kun hän ja kuningatar Camilla väistyvät seuraavan sukupolven tieltä.
Osana Charlesin inspiraatiota mahdollisen kruunusta luopumisen harkintaan on tuonut Tanskan kuningatar Margareeta, joka luopui kruunusta vuoden 2023 päätteeksi.
Tuore kuningas Frederik ja kuningatar Mary ovat saaneet pitää edellisen hallitsijan taustajoukoissaan, ja lähteen mukaan asema neuvonantajana kiinnostaa myös Charlesia.
– Palatsin prioriteetiksi on tullut sen takaaminen, että Kate ja William saavat mahdollisimman sulavan siirtymän valtaan, lähde summaa.