Ex-prinssi Andrew'n nimipiina saa jatkoa
Edesmenneen kuningatar Elisabet II:n vuosikymmenten takainen julistus saattaa vaikuttaa nimeen, jolla Andrew Mountbatten Windsor tullaan tuntemaan.
Kaikki tittelinsä vastikään menettänyt ex-prinssi Andrew Mountbatten Windsor saattaa saada jälleen muutoksen nimeensä.
Katso video: He ovat Euroopan rikkaimmat kuninkaalliset
Siitä, kun kuningas Charles riisui häneltä kaikki hänen arvonimensä, puhuttelumuotonsa ja kunnianosoituksensa, on kulunut alle kaksi viikkoa. Kun Buckinghamin palatsi julkaisi Andrew'ta koskevan lausunnon 30. lokakuuta, ilmoitettiin, että entinen Yorkin herttua tunnettaisiin nimellä Andrew Mountbatten Windsor.
Nyt The Timesin mukaan hovissa harkitaan yhdysviivan lisäämistä sukunimeen hänen edesmenneen äitinsä, kuningatar Elisabet II:n, toiveiden mukaisesti. Tällöin nimi kirjoitettaisiin Andrew Mountbatten-Windsor.
Kuningattaren julistus
Edesmenneen kuningattaren valtaannousun jälkeen vuonna 1952 hän päätti puolisonsa prinssi Philipin kanssa, että he haluavat jälkeläistensä erottuvan muusta kuninkaallisesta perheestä muuttamatta kuitenkaan hallitsijasuvun nimeä.
– Julistan tahtoni olevan, että samalla kun minä ja lapseni olemme edelleen nimeltämme Windsorin suku, jälkeläiseni, lukuun ottamatta niitä, joilla on kuninkaallisen korkeuden puhuttelumuoto sekä prinssin tai prinsessan arvonimi, ja naispuolisia jälkeläisiä, jotka avioituvat, ja heidän jälkeläisiään, kantavat nimen Mountbatten-Windsor, edesmennyt kuningatar julisti vuonna 1960.
Yhdysviivallinen Mountbatten-Windsorin nimi on kuninkaallisen perheen käytössä. Edinburghin herttuan ja herttuattaren tytär Lady Louise Mountbatten-Windsor käyttää nimessään yhdysviivaa. Myös prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin pojan nimeksi on rekisteröity Archie Mountbatten-Windsor.