Dianan yksityiskirjeessä hyytävän ajankohtainen rätti vasten Charlesin kasvoja – kirjeet kaupan 27 000 eurolla

Dianan yksityiskirjeessä hyytävän ajankohtainen rätti vasten Charlesin kasvoja – kirjeet kaupan 27 000 eurolla

Uskomaton menestys. Noilla sanoilla Diana kuvaili kuherruskuukauttaan heti häämatkalta palattuaan.

Yhdeksän prinsessa Dianan yksityiskirjettä myytiin viime viikolla huutokaupalla. Joukossa oli Dianan kertomus kuherruskuudestaan.

Kirjeet nousivat julkisuuteen vuosituhannen alussa, jolloin ne myöskin huutokaupattiin. Tällä kertaa kaupat tehtiin noin 27 000 eurolla.

Yhdeksästä kirjeestä vanhin Daily Mailin mukaan päivätty 14. elokuuta 1981. Tuore vaimo oli kahta päivää aiemmin palannut prinssi häämatkaltaan.

Diana kuvailee kirjeessään, miten häämatka oli uskomaton menestys, ja miten  kuhertelevaisilla oli ollut kahden viikon luksusristeilyllään suurenmoista.

Diana ei ollut aivan rehellinen ystävättärelleen, kotiperheensä entiselle taloudenhoitajalle. Myöhemmin Diana on omasanaisesti kertonut, muuta.

Rakastetun prinsessan kirjeen ja todellisen tilanteen välinen ristiriita on kuin hyytävän kylmä läimäys rätillä vasten nykyisen kuningas Charlesin kasvoja haudan takaa.

Juuri tämän näköinen Diana kirjoitti nyt omistajaa vaihtaneet kirjeet. Vastanaineet prinssi ja prinsessa ovat nousemassa koneeseen häämatkalleen. Kahta viikkoa myöhemmin Diana kirjoitti kirjeen, jossa jätti kertomatta Camillan paljastaneesta kalvosinnappiriidasta.
Juuri tämän näköinen Diana kirjoitti nyt omistajaa vaihtaneet kirjeet. Vastanaineet prinssi ja prinsessa ovat nousemassa koneeseen häämatkalleen. Kahta viikkoa myöhemmin Diana kirjoitti kirjeen, jossa jätti kertomatta Camillan paljastaneesta kalvosinnappiriidasta.

Diana on sittemmin kertonut dokumentissa, miten parille syntyi syviä haavoja tehnyt riita aiheesta, joka vaivasi liittoa sen loppuun asti ja Dianaa vielä liiton jälkeenkin.

Charlesin ranteeseen nimittäin ilmestyi häämatkan aikana uudet kalvosinnapit, jotka tarkkasilmäinen ja ehkä vähän epävarma tuore vaimo huomasi heti.

Tarkemmalla katsomisella ne olivat Chanelin tuotemerkkiä kantavat, eli niissä oli vähäeleisesti kaksi C-kirjainta kietoutunut toisiinsa vastakkain.

Dokumentissa Diana kertoo ymmärtäneensä, mistä nyt tuulee.

- Camilla antoi nuo sinulle, eikö niin, hän kysyi Charlesilta.

Siitä pari sai aikaan hurjan riidan, ja Diana on kuvaillut olleensa todella mustasukkainen.

Hän toki kiitteli Charlesille Camillaa kahden C: n hienosta ideasta, mutta totesi, ettei idea ollut kovin ovela.

Myös ajankäyttö häämatkalla kertoi heti parin ristiriidoista. Diana olisi halunnut jutella, mutta Charles halusi uiskennella, maalata ja hoitaa kirjeenvaihtoaan.

Chanelin CC-kalvosinnapit jättivät syvän haava.

Parin ero astui voimaan 15 vuotta myöhemmin 1996, ja Diana kuuluisasti kuoli auto-onnettomuudessa seuraavana vuonna.

Diana oli kalvosimissa oikeilla jäljillä. Naimisissa Charles ja Camilla ovat olleet jo 19 vuotta, neljä vuotta pidempään kuin Charles ja Diana.