Charlene edusti vakavana Albertin rinnalla – puolisolle ei ainuttakaan hymyä

Charlene edusti vakavana Albertin rinnalla – puolisolle ei ainuttakaan hymyä

Monacon ruhtinattaren ilottomuus on herättänyt ennenkin huomiota.

Monacon ruhtinatar Charlene, 46, osallistui tiistaina (18.6.) Monte-Carlon televisio -festivaaleille. 

Kuvankaunis Charlene oli pukeutunut tapahtuman päätösjuhlallisuuksiin valkoiseen, yksiolkaimiseen iltapukuun. Asussa oli upeana showstopper -elementtinä pitkä viittamainen hiha. 

Charlene osallistui tapahtumaan puolisonsa ruhtinas Albertin rinnalla. Tummaan pukuun pukeutunut Albert ja Charlene olivat kerrassaan elegantti pari. Varsinaista lämpöä ei heidän väliltään kuitenkaan välittynyt. 

Ainakin Charlenen tyyli on pettämätön. Tämän leveämpää hymyä ei ruhtinattarelta illan aikana irronnutkaan.
Ainakin Charlenen tyyli on pettämätön. Tämän leveämpää hymyä ei ruhtinattarelta illan aikana irronnutkaan.

Ruhtinaspari poseerasi kameroiden välkkeessä tuttuun tapaan yhdessä. Albertin hymyillessä kuvaajille reippaasti Charlenen ilmeet jäivät huomattavasti hillitymmiksi. 

Puolisolleen Charlenelta ei irronnut hymyn häiventäkään juhallisuuksien aikana. 

Onneton avioliitto?

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Charlene vaikuttaa silminnähden ilottomalta miehensä seurassa. Pariskunnalla on uutisoitu olleen vuosien aikana runsaasti ongelmia, joita hallitsijapari pr-tiimeineen on yrittänyt peitellä. 

Ilmeestä päätellen Charlene olisi viihtynyt paremmin jossain muualla.
Ilmeestä päätellen Charlene olisi viihtynyt paremmin jossain muualla.

Charlenen ja Albertin avioliittoa on kuvailtu kulissiksi. Heidän on huhuttu elävän erillisiä elämiä, ja viihtyvän yhdessä vain edustusmielessä. 

Suhdesoppa tiheni entisestään tämän vuoden helmikuussa kun Albertin entisen kirjanpitäjän Claude Palmeronin muistikirjat vuotivat julkisuuteen. Mediassa uutisoitiin Albertilla olleen esimerkiksi erillinen tili rakastajistaan ja näiden lapsista huolehtimista varten. 

Vakavia terveyshuolia

Viime vuodet ovat olleet Charlenen terveyshuolien sävyttämiä.

Charlene katseli illan aikana useaan otteeseen kaukaisuuteen.
Charlene katseli illan aikana useaan otteeseen kaukaisuuteen.

Vuonna 2021 Charlene ei yllättäen palannutkaan Etelä-Afrikan lomaltaan Monacoon. Syynä kerrottiin olevan tarkemmin määrittelemätön sairaus. Charlene ei nähnyt puolisoaan tai lapsiaan prinsessa Gabriellaa ja prinssi Jacquesia kuukausiin. 

Syksyllä Charlene pääsi vihdoin palaamaan kotiin, mutta terveyshaasteet jatkuivat. Hovista kerrottiin Charlenen saavan hoitoa kodin ulkopuolisessa laitoksessa. 

Charlene palasi julkisuuteen vuonna 2022 selvästi paremmin voivana. Iloisena miehensä vierellä edustanut Charlene on sittemmin kuitenkin herättänyt huomiota palanneella surumielisyydellään.