Arja Saijonmaalta, 81, paljastus Ruotsin ja Norjan hoveista

Arja Saijonmaalta, 81, paljastus Ruotsin ja Norjan hoveista

Kansainvälinen suomalaistähti saa oman dokumenttielokuvansa.

Laulajasuuruus Arja Saijonmaa, 81, on tehnyt häkellyttävän pitkän ja menestyksekkään kansainvälisen uran.

Arkistovideolla Ruotsin kuninkaalliset Suomessa & hassu tilanne:

Arja löi läpi vuonna 1970, kun kuuluisa kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis bongasi nuoren kyvyn maailmankiertueensa solistiksi.

Mikkelin tyttö lähti maailmalle, eikä ole sen jälkeen taakseen katsellut.

Kansainvälisesti kovaa jälkeä tehnyt Arja on säväyttänyt Kreikan lisäksi erityisesti Ranskassa ja Ruotsissa, jossa hän on lähes ikonin asemassa.

Arjaa arvostetaan myös Latinalaisessa-Amerikassa. Työ YK:n pakolaisjärjestön hyvän tahdon lähettiläänä on tuonut kunnioitusta Afrikassa ja Aasiassakin.

Arja Saijonmaa poseerasi punaisella matolla.
Arja Saijonmaa poseerasi punaisella matolla.

Kansainvälistä tunnelmaa

Näin ollen lienee vain sopivaa, että Arja saa oman dokumenttielokuvansa. Yli puolitoistatuntisen pätkän on ohjannut ja tuottanut Marko Talli.

Laula minulle Arja saa ensi-iltansa perjantaina 14. elokuuta. Dokumenttielokuvan kutsuvierasnäytöstä juhlistettiin jo tiistaina Helsingissä.

Lasipalatsissa sijaitseva elokuvateatteri Bio Rex huokui tuolloin kansainvälistä arvotunnelmaa. Paikalla oli useita silmäätekeviä kutsuvieraita.

Tanssitaiteilija ja professori Jorma Uotinen oli itseoikeutetusti kutsuttujen joukossa.
Tanssitaiteilija ja professori Jorma Uotinen oli itseoikeutetusti kutsuttujen joukossa.

Väläytteli diivamaisuuttaan

Tottuneesti kameroille hymyillyt Arja väläytti myös diivamaista puoltaan. Hän halusi tietää jokaiselta kuvaajalta erikseen, mihin aviisiin nämä kuvasivat.

Samanlaista tenttausta koki myös kirjoittava media. Ennen ainoatakaan kommenttia Saijonmaa kuulusteli jokaisen haastattelijan tämän edustamasta mediasta.

Kuka olet? Mihin tämä tulee?

– Kuka olet? Mihin tämä tulee? Ahaa, selvä, vaativa laulajasuuruus nyökytteli.

– Elokuvan näkeminen herättää minussa kauhean sekaisia tunteita. On kamalaa katsoa itseään melkein kaksi tuntia, Arja parahti Seiskalle.

Arjasta kertovan dokumenttielokuvan on ohjannut ja tuottanut Marko Talli.
Arjasta kertovan dokumenttielokuvan on ohjannut ja tuottanut Marko Talli.

Sai kuninkaallisen mitalin

Erityisen suuri nimi Saijonmaa on Ruotsissa, josta tuli vuosikymmeniksi hänen tärkein esiintymismaansa. Arja on asunut pitkään Tukholmassa.

Kaikki ovat kivoja ihmisiä Pohjoismaissa.

Hän esiintyi jo vuonna 1986 Ruotsin murhatun pääministerin Olof Palmen valtiollisissa hautajaisissa. Eikä arvostus ole ainakaan laskenut.

Viime vuonna Arjalle myönnettiin Ruotsin kuninkaallinen mitali tunnustuksena ”merkittävistä taiteellisista ansioista Ruotsin ja kansainvälisen musiikkielämän parissa.” Se kertonee kaiken oleellisen.

Ruotsin kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle XVI Kustaa arvostavat kovasti Arja Saijonmaata.
Ruotsin kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle XVI Kustaa arvostavat kovasti Arja Saijonmaata.

Hyvää pataa hovien kanssa

Kuninkaalliset ympyrät ovat tulleet Arjalle muutenkin tutuksi. Suomalaistähti yhdistetään etenkin Ruotsin ja Norjan hoviin, joiden kanssa hän on hyvää pataa.

– Kyllä, olen tavannut heitä ja esiintynytkin eri yhteyksissä. Se kuuluu pohjoismaiseen yhteistyöhön, Saijonmaa kuittaa kohteliaasti.

Voisitko kuvailla, millaisia ihmisiä kuninkaalliset ovat kulissien takana?

– Kivoja ihmisiä. Kaikki ovat kivoja ihmisiä Pohjoismaissa.

Kaarle Kustaa lahjoitti viime vuonna Arjalle Ruotsin kuninkaallisen Litteris et Artibus-kunniamitalin.
Kaarle Kustaa lahjoitti viime vuonna Arjalle Ruotsin kuninkaallisen Litteris et Artibus-kunniamitalin.

Palava intohimo työhön

Viime vuosina Arjan karismasta on saatu nauttia Ylen musiikkipitoisessa suosikkiohjelmassa Elämäni biisi.

Kansainvälinen laulajatähti on livenä melkoinen ilmestys. Pitkä ja näyttävä nainen suorastaan uhkuu voimakkuutta vielä kasikymppisenäkin.

Saijonmaan kasvoilla viipyilee hymy reportterin kysyessä, mikä on tämän pirtsakkuutensa salaisuus.

– No, intohimo työhön. Sanotaan näin. Mutta nyt mun täytyy mennä!

Arja kuvattuna Tukholman Grand Hotelissa, jossa Kaarle Kustaa ja Silvia järjestivät illalliskutsut 2016.
Arja kuvattuna Tukholman Grand Hotelissa, jossa Kaarle Kustaa ja Silvia järjestivät illalliskutsut 2016.