Yllättävä käänne huutokaupassa! Vesa-Matti Loirin omaisuutta myytiin – yhden esineen hinta lyö ällikällä

Tänään pidetyn huutokaupan lopputulos paljastui.
Taitelija Vesa-Matti Loirin jäämistöä päätyi myyntiin ennätysmäärä keskiviikon huutokauppaan, kun Loirin omaisuutta myytiin lyhyen ajan sisään kolmannen kerran.
Ensin tuotteita myi Ukko Loiri, toisella kerralla Ukko ja Sampo Loiri, kuten myös nyt kolmannella kerralla.
Kaikkiaan 23 tuotteen joukossa oli myös poikkeuksellisen arvokkaita muistoesineitä, kuten Erikois-Venla, Erikois-Emma, Jussi-palkinto ja Eino Leino -levytysten kultalevyjä.

Loirin kuoleman jälkeen perikunta myi Loirin arvokkaita palkintoja tuhansien eurojen hintaan maan tunnetuimpiin kuuluvassa Bukowski´s -huutokauppatalossa Helsingissä.
Perikunta on mieltynyt viimeaikoina kokeilemaan uutta myyntikanavaa ja huutokauppatoimijana on lempääläläinen huutokauppahuone Taustila.
Viimeksi huutokauppa teki rahaa 20 000 euroa, mutta esimerkiksi Jussi-patsas jäi myymättä.
Bukowskilla aikoinaan myydyt palkinnot kohosivat jopa 8000 euroon, viime huutokaupassa 4000 euroon.

Nyt myytävänä olleiden 23 tuotteen pohjahintoja ei kerrottu, mutta ne olivat huutokauppahuoneen mukaan samoja tai "muutaman tonnin alempia" kuin huutokaupan ilmoittamat arvioidut hinnat. Esimerkiksi Erikois-Emman hinnaksi arvioitiin 10 000 euroa.
– Ihmisillä on mahdollisuus vielä neuvotella hinnoista huutokaupan jälkeen, jos tuotteita jää myymättä, mutta lähtökohtaisesti pohjahinnan on täytyttävä, jos tuotteen haluaa omakseen, Sami Taustila huutokaupalta kertoi aiemmin.
"Paljon jäi myymättä"
Huutokaupassa pidettiin live-lähetys, josta halukkaat ovat voineet ostaa kaupan ollutta Loirin jäämistöä. Seiskan tavoittama Sami Taustila kertoo, että paljon jäi myymättä.
– Sampo on valmis neuvottelemaan pohjahintojen alentamisesta. Soittelen huomenna tarjouksia tehneille asiakkaille ja varmaan pääästään kauppoihin aika isostakin osasta, hän kertoo puhelimitse.
Tänään myytiin esimerkiksi Vesa-Matti Loirin Telvis-palkinto "suosituin suomalainen TV esiintyjä" vuodelta 1987 hintaan 1800 euroa.
Yllättävä käänne
Kari Suomalaisen Loirista tekemä karikatyyri omistuskirjoituksella huudettiin 900 eurolla.
– Kyllä tuo yllätti aika paljon. Niitä on myyty Helsingissä Hagelstamilla ja Bukowskilla kahdellasadalla eurolla. Nyt kun tämä oli Vesa-Matti Loirille omistetu, se näkyi tosi selkeästi hinnassa, Taustila arvioi.
Sydämeeni joulun teen yli 100 000kpl myynnistä vuonna 2008 saatu platinalevy meni hurjaan 4500 euron hintaan.
– Arvelen, että huomenna päästään kauppoihin noista jäljellä olveista palkinnoista ja levyistä, mutta näin meni tänään.
Yllä ilmoitettujen hintojen päälle lisätään huutomaksu, joka on parinkymmentä prosenttia vasarahinnasta.