Ylen suosikkijuontaja on raskaana!

Ylen suosikkijuontaja on raskaana!

Suosikkijuontaja odottaa esikoistaan.

Ylen rakastettu juontaja-toimittaja Emma Karasjoki, 31, on raskaana.

Katso myös! Artisti Ilta kertoo raskausajastaan:

Emma kertoi asiasta keskiviikkona (6.8.) Instagram-tilillään.

Laskettuaika lähenee

Emman julkaisemissa raskauden julkistuskuvissa nainen poseeraa mäntyä vasten nojaten meren rannalla. Kädet ovat aseteltu kauniisti kaarella olevan vatsan päälle.

–  Joulukuussa meitä on siis kolme, iik!! Emma hehkutti julkaisunsa kuvatekstissä.

Kyseessä on Emman ja hänen kumppaninsa esikoislapsi.

Parisuhde poissa julkisuudesta

Emma on pysytellyt yksityiselämästään julkisuudessa hyvinkin vaiti. Myös Sinkut paljaana -deittiformaatin juontajana ja sen jonkinlaisena amorina tunnettu Emma ei huutele omasta rakkauselämästään julkisesti.

Emma muistetaan myös Yle Kioskin juontajana. Kuvassa oikealla niin ikään Yle Kioskistakin tuttu juontaja Gogi Mavromichalis.
Emma muistetaan myös Yle Kioskin juontajana. Kuvassa oikealla niin ikään Yle Kioskistakin tuttu juontaja Gogi Mavromichalis.

Ystävänpäivänä 2024 Emma teki kuitenkin harvinaisen julkaisun Instagramiinsa, jossa paljasti olleensa parisuhteessa silloin jo kahden ja puolen vuoden ajan.

14. helmikuuta 2024 julkaistussa kuvakatraassa kaksikko poseeeraa selät vasten kameraa, ja samoilevat luonnossa erilaisten aktiviteettien parissa.

–  Kun "it's a match" tän kerran oikeesti oliki sitä, Emma kirjoitti ystävänpäivä julkaisussaan.

Emma kuvaili julkisuudelta piilottelemaa poikaystäväänsä kaunein sanoin.

– Hän on hauska, empaattinen, fiksu ja kaiken lisäks yhtä sporttihullu ku mä. Hän myös oikeesti kuuntelee mua, kannustaa, arvostaa ja antaa mun olla just sellanen ku oon.

Emma kertoi pitäneensä yksityiselämänsä tarkoituksella omanaan, ja aikovansa pitää samaa linjaa jatkossakin.