Yle: Tunna Milonoff sairastui vakavaan työuupumukseen - vaimo passitti sairauslomalle

Toimittaja-juontaja Tuomas ”Tunna” Milonoff paljasti Ylen kolumnissaan maanantaina sairastuneensa vakavaan burn outiin eli työuupumukseen.
Tunna kertoo oireidensa ilmestyneen kuin varkain ja pahenneen hiljalleen. Tunna huomasi muutoksia ajatuksenjuoksussaan.
– Ajatukseni alkoivat katkeilla jatkuvasti. En muistanut kesken keskustelun, mitä olin sanomassa. Myöhemmin opin, että kognitiivisten kykyjen merkittävä heikkeneminen on tyypillistä uupumuksesta kärsiville, Tunna kirjoittaa.
Tunna kertoo salanneensa oireensa. Hän ponnisteli työtilanteissa kovasti, jotta ei paljastaisi todellista kuntoaan.
– Tunnustan nyt, että olen esiintynyt televisiossa sadoille tuhansille ihmisille lähes katatonisessa tilassa peläten, että jään kiinni minä hetkenä tahansa, Tunna paljastaa.
Hän kirjoittaa epäilleensä sairastuneensa vakavaan muistisairauteen tai kalvavaan kuollettavaan tautiin. Tunna kertoo pelänneensä ja hävenneensä terveydentilaansa.
Tunna sinnitteli, eikä hakeutunut oireistaan huolimatta nopeasti hoitoon. Lopulta vaimo sekä työkaverit passittivat Tunnan sairauslomalle.
– Nukuin ensimmäiset kolme viikkoa kunnes huomasin, ettei uupumus lähdekään ylipitkillä päikkäreillä. Lopulta en saanut enää mitään aikaiseksi, useina päivinä en päässyt edes sängystä ylös. Lääkärin mukaan uupumukseni oli ehtinyt edetä vakavaksi, Tunna kirjoittaa.
Vakavaan työuupumukseen sairastuminen on ollut Tunnalle väkevä kokemus, joka on jättänyt häneen jälkensä.
– Pitkäkestoisen stressin myötä hermostoni oli jäänyt krooniseen “taistele tai pakene” -tilaan. Kehoni oli unohtanut kuinka palaudutaan. Olin koukussa stressihormoniin, kortisoliin. Suoritin työtäni ja elämääni jatkuvassa selviytymistilassa, Tunna analysoi kirjoituksessaan.
Tänään maanantaina Docventures-lähetyksessä Yle Areenassa ja TV2:lla aiheena on työuupumus. Mukana keskustelemassa ovat työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen, sosiaalipsykologi ja terapeutti Emilia Kujala, professori Arto Olavi Salonen sekä somevaikuttaja Juuso “Herbalisti” Karikuusi.
Juttua korjattu 20.3.2023 klo 14:48: Poistettu väärä kuva kaksoisveljestä.