Wilma Schlizewski avoimena taloustilanteestaan: "Siinä on suomalaisilla osaamattomuutta"

Wilman ja Arska-rakkaan häitä juhlittiin toukokuussa.
Tatuointitaiteilija ja mediapersoona Wilma Schlizewski, 66, on pitänyt yhtä Arskan eli Aryan Mishran, 36, kanssa jo kuusi vuotta.
Pariskunta avioitui viime vuonna, mutta hääjuhlaa vietettiin vasta toukokuussa. Nyt Wilma kertoo Seiskalle, miten avioelämä on lähtenyt käyntiin.
– Se on ihanaa. Olemme olleet jo vuosia yhdessä, joten tämä ei ollut mikään pikainen juttu, Wilma toteaa onnellisena.
Avioliitto on Wilmalle neljäs. Kokenut rouva ei haihattele turhan romantiikan perään, vaikka rakkaudesta onkin naimisiin mennyt. Wilman mukaan liiton virallistaminen on muuttanut suhdetta hyvin vähän.

– Tunnepuolella mikään ei muuttunut. Olemme tehneet yritysjärjestelyjä, nyt kun olemme lainkin silmissä puolisoja, hän kertoo.
Talous tiukilla
Wilmalla on Tallinnassa tatuointistudio sekä romukauppa. Pariskunta suhaakin kahden maan väliä. Toistaiseksi järjestely on ollut toimiva.
– Se on sama kuin kävisi Helsingistä Tampereella töissä, Wilma naurahtaa.
Koronavuosien aiheuttama taloudellinen kurimus on alkanut hieman helpottaa. Yritystoiminta on kannattavampaa kuin kertaakaan pandemian jälkeen. Helppoa ei yrittäjän elämä kuitenkaan ole.

– Hintojen nousu näkyy Tallinnassakin. Turistit suuntaavat yhä useammin muualle baltiaan, koska siellä on edullisempaa. Suomalaiset onneksi vielä käyvät Virossa, Wilma sanoo.
– Tulemme nipin napin toimeen. Ei tässä leveästi eletä. Ajamme 20 vuotta vanhalla autolla ja asumme vuokralla, hän jatkaa.
"Pitäisi ajaa Boltia"
Wilman yrityksissä riittää juuri ja juuri töitä molemmille. Arska ei ahkerasta hakemisesta huolimatta ole saanut töitä Suomesta.
– Arska on kemian alan maisteri, mutta muualla suoritettua tutkintoa ei pidetä Suomessa minään, Wilma valittelee.

– Hyviä helmiä menee muualle. Siinä on suomalaisten rekrytoijien osalta suurta osaamattomuutta.
Wilmaa turhauttaa, että Arska ei nuoresta iästä ja korkeakoulutuksesta huolimatta tunnu kelpaavan kotimaan työmarkkinoille. Ulkomaalaistaustan takia hänelle suositellaan vain matalapalkka-aloja.
– Pitäisi kuulemma mennä ajamaan Boltia. Onhan se yksi vaihtoehto, mutta... Opiskelijat ajaa Boltia, Wilma parahtaa halpatakseihin viitaten.