Wille Rydman: vauva tulossa!

Elinkeinoministeri jakoi iloiset vauvauutiset somessa.
Elinkeinoministeri Wille Rydman, 39, (ps) ja kihlattunsa Carita odottavat lasta. Ilouutinen käy ilmi Willen maanantaina julkaisemasta Instagram-päivityksestä, jossa hän pitelee käsiään kultansa pyöristyneen raskausvatsan päällä. Kuvassa näkyy Willen kihlasormus sekä ultraäänikuva pienokaisesta.
Willen kuvan saatetekstissä lukee näin:
– Vuonna 2022 menetin perättömien väitteiden vuoksi kaiken. Vuonna 2023 sain kaiken korkojen kera takaisin. Vuosi 2024 oli elämää suuremman rakkauden vuosi, jonka myötä koko rakkauden käsite sai minulle aivan uuden merkityksen. Vuosi 2025 kantaa mukanaan tuon rakkauden hedelmää. Jos kaikki käy hyvin, esikoisemme syntyy elokuussa, Wille summaa ja jatkaa:
– Uskomattomia vuosia, valtavasti varjelusta. Elämä on ihmeellinen lahja.
Edustavat yhdessä
Kokoomuksesta perussuomalaisiin tammikuussa 2023 siirtynyt Wille piti matalaa profiilia parisuhteestaan ennen viime vuoden Linnan juhlia. Presidentin vastaanotolla yhdessä edustanut pari on sittemmin nähty yhdessä julkisuudessa.
Pariskunta nähtiin taannoin esimerkiksi yhdessä Kenraaliharjoitus-elokuvan kutsuvierasensi-illassa ja Emma-gaalassa.
Yhteiskuvissa loistivat myös molempien kihlasormukset.
Wille vahvisti joulukuussa Iltalehdelle kihlauksen olevan tosiasia, mutta ei halunnut tuolloin kommentoida asiaa enempää, koska muistutti Caritan olevan yksityishenkilö.
Sosiaalisessa mediassa Wille kertoi kihlauksesta maaliskuun alussa.
– Caritalla oli syksyllä syntymäpäivä. Halusin tehdä siitä unohtumattoman. Onnistuin. Häät sitten, kun sen aika on, Wille kirjoitti kuvan oheen.

Skandaali taustalla
Wille viitannee tuoreimmassa päivityksessään vuoden 2022 tapahtumilla Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa kerrottiin hänen epäasiallisesta käytöksestä alaikäisiä tyttöjä kohtaan.
Willen mukaan artikkelissa levitettiin hänestä väärää tietoa, ja hän teki asiasta myös rikosilmoituksen.
Poliisi teki esitutkintoja sekä Willestä että HS:n toimittajista.
Tapahtumia käsiteltiin myös eduskunnassa.
Lopulta syyttäjä ei nostanut syyteitä ketää vastaan ja Willekin sai pitää paikkansa luottamusäänestyksissä.