Vuoden luetuimmat: Lenita Airiston terveysmurheet puhuttivat – katosi julkisuudesta

Vuoden luetuimmat: Lenita Airiston terveysmurheet puhuttivat – katosi julkisuudesta

Kesällä Lenita pääsi sairaalasta kotiinsa, mutta paluu herätti kysymyksiä.

Vuoden 2023 loppupuolella julkisuudesta kokonaan kadonnut Lenita Airisto pysyi tiukasti otsikoissa myös vuonna 2024.

Tähän pystyy vain Lenitan kaltainen superlady. Hän hallitsee mediatilaa ja puhuttaa kahvipöydissä silloinkin, kun ei tee mitään. Suomalaiset ovat syvästi rakastuneet tomeraan ja napakasti asiansa sanovaan Lenitaan.

Lenita oli joutunut syksyllä terveyshuoliensa vuoksi sairaalaan. Se katkaisi yrittäjän, tietokirjailijan ja luennoitsijan puuhat. Superladyn puhelin oli suljettuna, ja kotona paloi aina vain yksi ja sama lamppu.

Lenitamaisesti se oli yläkerran työvalo.

Palasi kesällä kotiin

Lenitan vuosi 2024 alkoi syntymäpäivillä, kun hän täytti vuoden alussa 87 vuotta.

Uusia tietoja jouduttiin kuitenkin odottamaan vielä loppukesään saakka. Tuolloin oli kulunut jo lähes kaksi vuotta Lenitan edellisestä julkisesta esiintymisestä.

Seiska kertoi 2. elokuuta numerossa 33/2024, että Lenita on palannut sairaalasta kotiinsa.

Tällaisena Lenita poseerasi Seiskalle elokuussa 2022. Myöhemmin samana syksynä Lenita katosi julkisuudesta.
Tällaisena Lenita poseerasi Seiskalle elokuussa 2022. Myöhemmin samana syksynä Lenita katosi julkisuudesta.

Positiivinen käänne tarinassa toi myös yllätyksen: tiukka työntekijä Lenita alkoi turvautua sekä yrityksensä Airisto Oy:n että oman huushollinsa pyörittämisessä ulkopuoliseen apuun.

Seiskan saamien tietojen mukaan Lenita oli kotiutettu jo juhannuksen jälkeen. Hän oli ollut jo pitkään kuntoutuksessa, mutta aivan entiselleen hän ei ollut palannut. Kesä ei ollut tuonut kotikaupunginosan lenkkipoluille tuttua näkyä, Lenitaa hoitamassa kuntoaan.

Tietojen mukaan Helsingin kaupungin kotihoidon tuki avusti arjen askareissa peräti kahden hoitajan voimin.

Firma kaltevalle pohjalle

Yritystään Lenita oli järjestellyt niin, että heinäkuun puolivälissä hän oli jättänyt 51-vuotisen uran firmansa toimitusjohtajana ja nimittänyt siihen uuden henkilön. Henkilö on erikoistunut edunvalvontaan, mutta ei suostunut kommentoimaan Seiskalle toimitusjohtajan vaihdoksen syytä tai sitä, onko hän Lenitan edunvalvoja.

Lenitan oma puhelin pysyi kiinni.

13. joulukuuta Seiska vielä kertoi, että Lenitan silmäterä Airisto Oy oli joutunut tilanteeseen, jossa sen oma pääoma painui miinukselle.

Oman pääoman menettämisestä olisi välittömästi tehtävä ilmoitus kaupparekisteriin, mutta sitä uusi toimitusjohtaja ei ollut tehnyt. Hän ei myöskään vastannut Seiskan yhteydenottopyyntöihin asiasta.