Voi Hjallis, minkä teit – Joel-poika jäi ilman
”Jolle” on muun muassa vaikuttanut kunnallispolitiikassa sekä yritti ostaa myös Jokerit muutama vuosi sitten.
Harry Harkimo on nimi, joka tuskin jättää ketään kylmäksi.
Video: Hjallis nuupahti taannoin laivalla.
Osa muistaa ”Hjalliksen” ensisijaisesti Jokerien omistajana, osa muistaa hänet taas miehenä, joka myi Jokerit halleineen Venäjälle.
Joku tuntee hänet Liike Nyt -puolueensa kansanedustajana ja primus motorina, joku voi vielä yhdistää hänet yksinpurjehdukseen.
Yhtä kaikki Hjalliksella on kolme poikaa, joista esikoinen Joel Harkimo on seurannut isänsä jalanjälkiä monessa.
”Jolle” on muun muassa vaikuttanut kunnallispolitiikassa sekä yritti ostaa myös Jokerit muutama vuosi sitten.
Kauniita neitokaisia
Myös kauniit naiset yhdistävät isää ja poikaa.
Jolle oli aiemmin naimisissa Janni Hussin kanssa, ja hänet on vuodenvaihteessa yhdistetty ainakin tanssija Kastanja Rauhalaan.
Hjalliksen hanipupu taas on ollut jo muutaman vuoden Jasmine Pajari.
Kaikkea siis on, mutta ei kuitenkaan aivan kaikkea.
Vappuna nimittäin oltiin tilanteessa, jossa vain toisella kaksikosta oli ylioppilaslakki.
Lukeva munkki
Jolle jakoi vappuna nimittäin hengästyttävän tyylikkään kuvan, jossa hän hymyilee aurinkolaseissaan sekä upeassa asukokonaisuudessa.
– Hyvää vappua kaikille! Keli mitä mainioin ja meininki hyvä! (Hjallis on pöllinyt mun ylioppilaslakin, joten se nyt ei ole mukana), Jolle kertoo kuvansa yhteydessä.
Kyseinen kuva on otettu Bulevardilla aivan Sinebrychoffin taidemuseon edessä.
Museon sisällä on muuten itse Rembrandtin Lukeva munkki, joka on öljymaalaus vuodelta 1661.
Yhtä kaikki pian Jollen jälkeen oli isäukon vuoro jakaa vapputerveisensä somessa.
– Hauskaa vappua! Saaressa on lämmintä ja hyvä tunnelma, täällä ollaan ihanan naiseni kanssa piknikillä. Plus Jollelta pöllitty ylioppilaslakki, Hjallis lällättelee Jasmine-rakas vierellään laiturinnokassa.
Jasminella on oma lakki päässä, mutta Hjallis on jättänyt toden totta poikansa kylmästi ilman omaansa viedessään tämän valkolakin.
"Ilo kannattaa sinua"
Seuraajat syövät kommenttikentässä silti ikänestorin kädestä.
– Hyvää vappua! Olet hieno mies hienoilla ajatuksilla. Ilo kannattaa sinua, hehkuttaa eräs nainen.
– Missä sun oma on, kysyy kuitenkin toinen nainen.
– Hyvää vappua! Hjallis, sun kannatus kasvaa, jatka samaan malliin, kiittelee kolmas nainen liittyen Hjallikseen ja tämän puolueeseen.
Seiska tosin kertoi huhtikuussa Hjalliksen joutuneen kohun keskiöön, sillä hänen puolueensa Helsingin piiri on varaton, vaikka puolue sai tukea lähes 200 000 euroa tammikuun alussa.
Tämän lisäksi kesäkuussa alkavat käräjät puoluekokouksen tapahtumista.