Vilma Karjalainen avoimena elämäntapamuutoksestaan: "Rehellisesti sanottuna..."

Vilmaa avaa onnistumiseen vaikuttaneita asioita Instagram-julkaisussaan.
Somevaikuttaja-yrittäjä Vilma Karjalainen on tehnyt elämäntapamuutosta. Nyt somevaikuttaja-yrittäjä julkaisi Instagramissaan päivityksen, jossa hän kertoo muutoksen tuloksista.
Julkaisun kuvissa hyvinvoivan näköinen Vilma kirjoittaa kuvatekstissä:
– Tää on rehellisesti sanottuna ensimmäinen kesä millon en oo päivääkään murehtinut omaa ulkomuotoa tai painoa tai tuntenut epävarmuutta kehostani. Eli sanoisin; elämäntapamuutos onnistunut.
Vilma myös korostaa itselle positiivesti puhumisen, liikunnan ja terveellisen kotiruoan tärkeyttä muutoksen onnistumistekijöinä.
Ennen kaikkea kyse on kuitenkin siitä, että hän on oppinut arvostamaan itseään sellaisena kuin on.
– Oon myös aika jaksavainen, vaikka tuntuu että on tekemistä ja jotain kokoajan. Väittäisin kuitenkin että 90% mun olosta johtuu siitä että oon oppinut arvostamaan itseäni tälläisenä ja myös kehoani.
Tukea ja kehuja
Ihmiset osoittavat tukeaan Vilmalle julkaisun kommenteissa. Ennen kaikkea Vilman seuraajat yhtyvät somevaikuttajan viestiin.
– Olet upea! Pidetään itseämme hyvänä ja rakastetaan juuri näin, eikä "sitten joskus!", eräs kiteyttää.
Tuttu televisiosta
Vilma tuli alunperin tunnetuksi Temptation Island Suomi -ohjelmasta, johon hän osallistui kahdesti.
Vilma nähtiin myös Olet mitä syöt -ohjelmassa, jossa hän pyysi ohjelman keulahahmoa, urheilulääkäri Pippa Laukalta apua itsestään huolehtimiseen kiireisen lapsiperhearjen keskellä.