Viivi Altosen Albert-rakas sai mallintöitä – kuva

Vuoden 2020 Miss Suomi paljastaa tehneensä miesystävänsä kanssa yhteisen mallisopparin Sveitsiin.
Vuoden 2020 Miss Suomi Viivi Altonen, 26, kertoo pariskunnan iloisista uutisista.
Viivi Altonen paljastaa, että hän sekä hänen kultansa Albert tekevät jatkossa yhdessä mallintöitä.
– Me kirjotettiin just yhteinen mallisoppari Sveitsiin. Jäiks! Wish us luck, Viivi kirjoittaa Instagramissa.
Albert ei ole aiemmin tehnyt töitä mallina.
– Toiselle meistä uusi aluevaltaus, Viivi hihkui sometarinoissaan.
Yhteinen työ on vasta alussa ja nähtäväksi jää, miten hommat alkavat luistamaan. Sveitsi on kansainväliselle Viiville ennestään tuttu paikka.
– Toivottavasti Sveitsin keikat jatkuu nyt myös uudella aisaparilla!
Tummatukkainen parivaljakko herätti ihastelua myös kommenteissa. Albert on omalla somekanavallaan kertonut olevansa arkkitehti ja rakennusinsinööri. Lisäksi hän kertoo valmentavansa myös tenniksessä.
Viivi myönsi vuosi sitten kesällä Seiskalle seurustelevansa ja on viettänyt tiiviisti aikaa espanjalaislähtöisen komistuksensa kanssa myös matkustellen yhdessä.