Viikon Kääk-juorut: Janne Tulkki yllätti karaokekansan – kuherteli kaunottaren kanssa

Janne Tulkki yllätti karaokekansan viime viikonloppuna Rovaniemellä.
Ravintola Wanhassa Mestarissa iltaa viettänyt Janne oli löytänyt käsipuoleensa kauniin seuralaisen.
– Erittäin läheisissä tunnelmissa ollut pari halaili ihastuneesti. He pitivät toisiaan myös käsistä ja lähtivät ravintolasta yhdessä jatkamaan iltaa, baarista pajatetaan.
Oho, Janne Tulkki palasi yllättäen julkisuuteen: En pysty lopettamaan


Tv:stä tutun Janne Antinin pyörittämän lemmikkihotellin toiminta Orimattilassa on päättynyt. Hän kertoo päätöksestä firmansa verkkosivuilla. Sosiaalisessa mediassa Janne paljastaa etsivänsä parhaillaan asuntoa Helsingistä. 165-neliöinen omakotitalo onkin tulossa Jannen mukaan pian myyntiin.

Matkaoppaat-televisiosarjan Janne Antin: Olen HIV-positiivinen
Samu Haber seurasi toissa viikonloppuna vapaaottelunäytöstä tarkkasilmäisenä. Helsingissä Kulttuuritalolla pidettyyn otteluun oli lähtenyt myös useita Samun ystäviä, ja seurue istui lavan välittömässä läheisyydessä vip-paikoilla.

– Tauolla eräs nainen pyysi Samua yhteiskuvaan, mutta tämä kieltäytyi vedoten olevansa vapaalla, kehältä kuiskitaan.
Nuuskakohussa ollut Samu Haber pohtii puolipukeisena: "Vielä hengitän"

Antti Kaikkonen vietti poikansa kanssa lauantaita Järvenpäässä. Seiskan lukija äkkäsi isyysvapaata viettävän puolustusministerin (kesk.) pomppulinnan uumenista.
– Antti oli piiloutunut muiden katseilta leikkialueen nurkkaan, puistosta paapatetaan.

Antti Kaikkonen teki itsestään meemin: ”Suomen oma Schwarzenegger”

Markku Pulli yllätti Seiskan lukijan tehdessään ostoksia tokiolaisessa tavaratalossa. Japanin pääkaupungissa matkannut lukija äimistyi, kun vastaan kiiruhti tuttu Salkkarit-tähti.
– Markku juoksi minua vastaan naispuoleisen seuralaisensa kanssa. Mihinköhän kaksikolla oli niin kova kiire, Tokiosta tuumaillaan.

Näyttelijä Markku Pullin ulkonäkö muuttui merkittävällä tavalla : "Ikä ei tule yksin" - katso kuva!
Hanna Pakarinen on ryhtynyt metsästämään valkolakkia. Laulaja kertoi viime viikolla aloittaneensa lukio-opinnot Eiran aikuislukiossa. Tiktok-videoillaan Hanna intoilee erityisesti maantiedon tunneista.
Upea uusi look! Hanna Pakarinen ikänäöstään: "Ei haittaa"
William kiinnitti suomalaisturistin huomion Thaimaassa Hua Hinissa. Räppäri oli saapunut ruokailemaan tyttöystävänsä kanssa.
– Heillä näytti olevan oikein mukavaa, ja pusuja vaihdettiin ahkerasti. Kiinnitin erityistä huomiota myös Williamin komeasti kimmeltäneeseen kaulakoruun, auringon alta lausutaan.
Kuumaa nakupussailua! William ja Linda Manuella kuhertelevat lemmenlomalla
Johanna Tukiainen on taas uuden koiran omistaja. Kohublondi esittelee koiranpentua Instagram-tilillään. Johannan mukaan Star-niminen hauva on lahja hänen ystävältään. Vasta hetki sitten Johanna joutui jättämään hyvästit Bella-koiralleen, joka kuoli sairauden uuvuttamana vuoden vaihteessa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.