Veronica Verho podcastissa: Vaikea tilanne Juhani Koskisen kanssa

Veronica Verho podcastissa: Vaikea tilanne Juhani Koskisen kanssa

Veronica on haastavassa tilanteesta ex-puolisonsa kanssa.

Juontaja Veronica Verho kertoo Aki Linnanahde Talk Show -podcastin tuoreessa jaksossa olevansa sangen haastavassa tilanteessa ex-avopuolisonsa kanssa.

Katso myös! Veronica Verho kertoo kolmen viikon synttärijuhlistaan:

Liki kolme vuotta sitten eronnut kaksikko omistaa edelleen yhteisen asunnon.

– Asuntokauppa on sen verran huono että sitä ei olla myyty, Veronica selventää.

Tilanteen helpottamiseksi Veronica ja ex-mies ovat laittaneet asuntonsa vuokralle.

– Me ollaan vähän niinkuin loukussa siinä, Veronica summaa.

Veronica viittaa kyseessä olevan hänen ja ex-puolisonsa Juhani Koskisen entinen koti, jonka pari osti Helsingin Punavuoresta vuonna 2020.

Veronican ex-puoliso Juhani on tuttu kasvo Ylen Sohvaperunat-ohjelmasta. Kuva vuodelta 2023.
Veronican ex-puoliso Juhani on tuttu kasvo Ylen Sohvaperunat-ohjelmasta. Kuva vuodelta 2023.

Veronica ja Juhani ilmoittivat erostaan yllättäen tammikuussa 2024, jonka myötä yhteiseksi ostettu kerrostalokolmio pamahti myyntiin. Ex-pari pyysi tuolloin asunnosta lähes 700 000 euroa.  

Koirat eri osoitteisiin

Yhdessä ollessaan Veronica ja Juhani ostivat kotiinsa kaksi mäyräköiraa, Matin ja Tepon.

Eron myötä ex-pari yritti ottaa käytäntöön vuorottelusysteemin, jossa kaksi koiraa olisi aina toisen luona tietyn ajan. 

Vaihtelu osoittautui Veronican mukaan kuitenkin haastavaksi.

– Huomattiin että se oli aika stressaavaa niille koirille.

Lopulta Veronica ja Juhani päätyivät jakamaan koirat kahteen eri kotiin.

Veronica muutti pian eron jälkeen takaisin kotiseuduilleen Turkuun.

Uusi rakkaus roihahti vuonna 2024. Uuden kumppaninsa henkilöllisyyden Veronica on pitänyt yksityisenä.

Veronica elää nykyisin kiireistä arkea kahden kaupungin välillä Turussa ja Helsingissä. Helsingissä sijaitsee suurin osa Veronican töistä.

Vernica aloitti hiljattain Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman uutena juontajana.

Häntä kuullaan myös Radio Novan Iltapäivässä yhdessä juontaja Esko Eerikäisen kanssa.