Vau, näin hulppeasti koripallotähti Petteri Koponen asuu Münchenissä: 130 neliön lukaalissa 4 000 euron kuukausivuokra – kuva!

Petteri Koponen maksaa 4 000 euron vuokraa.

Kaksi kautta Espanjan Barcelonassa palloillut koripallotähti Petteri Koponen, 30, siirtyi kuluvaksi kaudeksi Saksaan Bayern Münchenin riveihin.

Petterillä on Linda-vaimonsa kanssa kolme- ja puolivuotiaat pojat. Linda on seurannut Petterin ammattilaisuralla miestään kaupungista toiseen, mistä koripalloilija osaa olla kiitollinen.

– Lindan tuki on ollut kaikki kaikessa. Ilman häntä touhu olisi ollut aika yksinäistä puurtamista nämä vuodet, urallaan muun muassa Italiassa ja Venäjällä palloillut Petteri sanoo.

Petteri avioitui Linda-rakkaansa kanssa Haikon kartanossa Porvoossa kesällä 2017.
Petteri avioitui Linda-rakkaansa kanssa Haikon kartanossa Porvoossa kesällä 2017.

Koripallotähti Petteri Koponen avoimena isyydestään: ”Pojat ovat paras asia elämässäni!”

Lapsilla on tilaa temmeltää, sillä perheen tukikohta on Münchenissä 130-neliöinen kerrostalolukaali. Englischer Garten -puiston kupeessa sijaitsevan

asunnon kuukausivuokra on 4 000 euroa.

Petterin perheen koti Münchenissä on 130-neliöinen kerrostalolukaali puiston vieressä.
Petterin perheen koti Münchenissä on 130-neliöinen kerrostalolukaali puiston vieressä.

– Kun on vapaa-aikaa, haluan olla kotona perheen parissa mahdollisimman paljon.

Bailausta aamuviiteen asti! Petteri Koposen häät äityivät yöllä villeiksi – paikalla tunnettuja esiintyjiä!

Petteri lukeutuu Bayern Münchenin avainpelaajiin.
Petteri lukeutuu Bayern Münchenin avainpelaajiin.

München pelaa Saksan Bundesliigan lisäksi myös Euroliigaa, mikä tarkoittaa pitkiä pelireissuja.

– Se on ammatin varjopuolia, ettei paljon ehdi kauden aikana muuta tekemään. Toisaalta ei tässä montaa vuotta enää pelata. Mennään eteenpäin vuosi kerrallaan.

Petteri Koposen häissä lukuisia julkkisvieraita: Essi Pöysti ja Hanno Möttölän vaimo häikäisivät – kuvat!

Petterin tulevaisuus taitaa olla jo turvattu, sillä hänen tienestinsä ovat olleet viime vuosina miljoonan euron tietämillä.

– Ilmaiseksi ei tarvitse pelata, Petteri kuittaa.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!