Vau, mikä komistus! Tässä on Mikko Koukin poika

Mikko Kouki on kokenut ja arvostettu kulttuuripersoona – ja hänen poikansa Akseli Kouki seuraa vahvasti isänsä jalanjäljiss

Suomen vanhin – ja kaunein – kaupunki Turku on vuosien saatossa tullut tutuksi muun muassa Turun linnasta, jossa ovat vierailleet jo keskiajalta lähtien tärkeät henkilöt, Kalmarin unionin kuningas Eerik Pommerilaisesta alkaen.

Viime vuosisadalla turkulaisia suurmiehiä ovat olleet muun muassa kiekkolegendat Saku Koivu ja Juhani Tamminen.

Elokuva- ja teatterialan turkulainen suurmies puolestaan on Mikko Kouki.

57-vuotias Mikko on multitalentti, jonka suuri yleisö tuntenee parhaiten näyttelijänä.

Ikimuistoisia rooleja ovat muun muassa Isto Virtanen Pahassa maassa sekä Markku-niminen pappi Riisutussa miehessä. Molemmat elokuvat on ohjannut Aku Louhimies.

Perjantaina Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettiin Jussi-gaala, jonne Mikko saapui luonnollisesti – mutta niin saapui myös hänen poikansa, Akseli Kouki.

28-vuotias Akseli on ehtinyt olla monessa mukana, vaikka hänen kasvonsa saattavat olla hieman vieraat vielä suurelle yleisölle. Akseli on kuitenkin ehtinyt muun muassa näytellä Akun Tuntemattomassa sotilaassa sekä käsikirjoittaa Vares X -elokuvan.

Jussi-gaalassa Mikko ja Akseli kertoivat kysyttäessä, minkä piirteen tai taidon he ottaisivat toisiltaan.