Vau! Julkisuudesta kadonnut huippumalli Suvi Riggs luo huikeaa uraa ulkomailla

Vau! Julkisuudesta kadonnut huippumalli Suvi Riggs luo huikeaa uraa ulkomailla

Suvia ei enää juuri kotimaassa näy, mutta mallintyöt eivät siitä ole kärsineet.

Suvi Riggs, 36, koikkelehti suomalaisten tietoisuuteen vuonna 2005 osallistuessaan Mallikoulu -ohjelman ensimmäiselle tuotantokaudelle. Tuolloin vielä tyttönimellään Koponen kulkenut kilometrisääri nappasi koko kisan voiton itselleen.

Monet katsojat kokivat Suvin voiton yllättävänä. Häntä pidettiin liian raakileena ja kömpelönäkin menestyäkseen mallimaailmassa. Suvi kuitenkin osoitti epäilyt vääräksi, pakkasi tavaransa ja suuntasi Yhdysvaltoihin valloittamaan catwalkit. 

Menestyy maailmalla

Lähes kaksikymmentä vuotta voittonsa jälkeen Suvi luo yhä menestyksekästä uraa mallina. Hän on työskennellyt muun muassa Christian Diorille, Louis Vuittonille sekä Michael Korsille. Lainkaan liioittelematta voidaan väittää Suvin olevan yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä malleista,

Suvin viimeaikaisiin saavutuksiin lukeutuu työskentely Milanon muotiviikoilla. Syyskuun puolivälissä järjestetty tapahtuma kokosi yhteen suunnittelijoiden, fashionistojen ja mallien kerman. Suvi pääsi esittelemään Italiassa esimerkiksi Marnin ja Del Coren tuotantoa. 

Suvi esitteli Marnin uutuusmallistoa syyskuussa Milanossa.
Suvi esitteli Marnin uutuusmallistoa syyskuussa Milanossa.

Malliperhe

Kotimaan kamaralla Suvia enää harvemmin näkee. Vaikka hän onkin melkolailla kadonnut Suomen uutisvirrasta, kertoo Suvi kuulumisiaan ajoittan sosiaalisen median puolella. Yhä Yhdysvalloissa Tyler -puolisonsa ja pariskunnan kolmen lapsen kanssa asusteleva Suvi on julkaissut kuvia esimerkiksi perheen rantapäivästä sekä remonttihommista.

Myös Suvin aviomies on ammatiltaan malli. Muodin lisäksi Tyler on luonut uraa elokuvien parissa. Pari on seurustellut vuodesta 2009, ja avioon he astelivat 2012.