Vappu Pimiän joululla yksinäinen päätös

Vappu Pimiän joululla yksinäinen päätös
20240827, Helsinki. Tanssii tähtien kanssa Rosa Nauha. Kuvassa Vappu Pimiä.

Vappu touhusi koko joulun ja kattoi pöytään herkut sukulaisille.

Suosikkijuontaja Vappu Pimiä tunnetaan paitsi lukuisten tv-ohjelmien kasvona, myös keittiöhengettärenä, joka on julkaissut jo useamman keittokirjan.

Arkistovideo: Vappu Pimiä paljastaa reseptin täydelliseen saaristolaisleipään!

Viimeisimpänä ilmestyi hänen jouluinen reseptikirjansa Vappu jouluna (Otava), ja hän onkin viime päivinä päässyt touhuamaan jouluruokien parissa.

Vappu julkaisi torstaina (26.12.) Instagram-sivullaan tukun kuvia hulppeasti laitetusta joulupöydästä, joka on suorastaan tursuillut erilaisia herkkuja, kuten kaloja ja juustoja.

– Kolme päivää jouluruokaa ja joulukattauksia takana. Huomenna syödään vielä aamiainen jouluastioista, mutta sitten ne pakataan odottamaan seuraavaa suomijoulua, hän kertoo seuraajilleen kuvatekstissä.

Oiva nollauskeino

Vappu myöntää rakastavansa joulun tekemistä, kokkaamista, koristelua ja yhteistä aikaa sukulaistensa kanssa. Kaikki touhukkuus käy kuitenkin lopulta raskaaksi. Vappu keksi siihen oivan nollauskeinon.

– Mutta, oli myös ihanaa, kun sain tänään illalla oikaista itseni sohvalle kera pakastepizzan, konvehtien ja punaviinilasin ilman mitään sosiaalista kanssakäymistä, hän myöntää.

– Seuraava pit stop on peiton alla nenä kiinni kirjassa. Kiitos joulu 2024, juontaja päättää.

Kaloja kaikille

Vappu paljasti aiemmin Seiskalle, että hänen joulupöytänsä ei ole mitään ilman sienisalaattia, kaloja ja mätiä. Ehdoton on myös imelletty perunalaatikko.

– Jos sitä ei ole ikinä tehnyt itse, niin suosittelen kyllä tekemään edes kerran elämässä! Se on siis aivan mielettömän hyvää, Vappu ylisti Seiskalle.