Vappu Pimiä viettää erityistä päivää – nostalginen kuva!

Juontaja on purjehtinut avioliiton aallokoissa Teemu-rakkaansa kanssa jo 12 vuotta.
Suosikkijuontaja Vappu Pimiä tapasi aviomiehensä Teemu Huuhtasen vuonna 2009, kun kaksikon polut ristesivät yhteisen ystävän kautta.
Arkistovideo: Vappu paljastaa, että onko itse romantikko
Nykyisin myös Teemu-rakas pilkahtelee julkisuudessa ja etenkin hänen melkoiset tulot viime vuosina ovat kirvoittaneet kansan kiinnostusta.
Vuosien varrella pariskunnan vilkkaaseen yhteiseloon on sisältynyt monenlaista, kuten Yhdysvalloissa asumista.
Heille on myös matkan varrella siunaantunut kaksi tytärtä, Viola ja Selma.
Ortodoksiset häät
Vaikka Vappu kääntyi ortodoksiksi tänä keväänä, vihittiin pari aikoinaan ortodoksisin menoin Uspenskin katedraalissa Helsingissä.
Silkkihääpäivän kunniaksi Vappu julkaisi instagramiin kuvan spesiaalipäivältä, jossa heidät ollaan juuri kruunaamassa aviopariksi.
– Tänään 12 vuotta maailman parhaimman tyypin vaimona, ilman sua mistään ei tulisi mitään! Rakastan sinua Teemu ja hyvää hääpäivää meille, Vappu kirjoitti suloisesti puolisostaan.
Kommenttikenttä tulvii onnitteluita ja muiden joukossa muistamisensa on jättänyt myös juontaja Veronica Verho sydämien kera.
Vapun ja Teemun häitä on tituleerattu megahäiksi, joihin saapui vieraaksi kyyhkyläisten perheiden lisäksi paljon suomalaisjulkkiksia.
Näitä kutsuvieraskuuluisuuksia olivat muun muassa Duudsonit, juontaja Mikko Leppilampi, juontaja Jenni Pääskysaari ja hänen puolisonsa yrittäjä Henri "Henkka" Hyppönen.