Vankilassa virunut suomalainen kohumissi rikkoi hiljaisuuden – taustalla suuri suru

Vankilassa virunut suomalainen kohumissi rikkoi hiljaisuuden – taustalla suuri suru

Republikaanivaikuttaja murhattiin kylmäverisesti. Miss Helsinki -finalisti Maria Mustonen on ottanut somessa osaa kaameaan tapaukseen.

Yhdysvalloissa, Utahin osavaltiossa, tapahtui keskiviikkona murha paikallisella Utah Valley Universityn kampuksella, kun polliitinen vaikuttaja Charlie Kirk sai surmansa.

The American Comeback Tour -kiertueen tapahtumassa puhunut Charlie ammuttiin, ja hän kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin.

Murhaajasta ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta varmaa on se, että tapaus on jälleen yksi surullinen esimerkki siitä, kuinka jakautunut Yhdysvallat on.

Charlie oli republikaanipuoluetta edustava konservatiivinen vaikuttaja, tunnettu mediapersoona sekä presidentti Donald Trumpin luotettu liittolainen.

31-vuotiaana kuolleella Charliella oli vaimo ja kaksi lasta.

Uskonnoltaan evankelisen kristityn Charlien puheissa Jumalalla ja kristinuskolla oli merkittävä osa.

Charlie Kirk oli republikaanivaikuttaja, joka murhattiin kylmäverisesti keskiviikkona.
Charlie Kirk oli republikaanivaikuttaja, joka murhattiin kylmäverisesti keskiviikkona.

Vankilassa virunut ex-missi

Tapaus on herättänyt laajasti huomiota luonnollisesti Suomen uutismedioissa, mutta myös muissakin, kuten Maria Mustosessa.

Miss Helsinki -finalistina aikanaan julkisuuteen noussut Maria tuli sittemmin kuuluisaksi myös siitä, että hänet pidätettiin Filippiineillä epäiltynä huumekaupasta.

Aasiassa huumetuomiot ovat kovia – ja niin ovat epäilytkin.

Maria joutui vuonna 2017 yli vuodeksi tutkintavankeuteen Filippiinien pahamaineiseen Metro Manilan vankilaan. Sittemmin hänet vapautettiin ja palasi Suomeen.

Vuonna 2021 koettiin myös hänen poliittinen heräämisensä, kun hän haki kuntavaaleissa Espoon valtuustoon kokoomuksen riveistä, mutta ei tullut valituksi.

Maria Mustonen osallistui aikana Miss Helsinki -kilpailuun ja pääsi aina finaaliin asti.
Maria Mustonen osallistui aikana Miss Helsinki -kilpailuun ja pääsi aina finaaliin asti.

"Tämä elämä maksaa sinulle"

Maria on nyt ottanut Instagramissa kantaa Charlien poismenoon.

Julkaisussa on kuva Charliesta, jossa lukee Rest In Peace – lepää rauhassa.

– Kiitos Charlie, että osoitit esimerkillistä rohkeutta ja uskoa Kristukseen. Todellakin, tämä elämä maksaa sinulle, kun puolustat sitä, mikä on oikein. Olet inspiraatio. Olen varma, että heti kun saavuit taivaaseen, kuulit sen, mitä me kaikki haluamme kuulla päivän päätteeksi: "Hyvin tehty’" (Matt. 25:23). 💙🙏, Maria kirjoittaa vapaasti suomennettuna.

Tarkalleen ottaen Matteuksen evankeliumin luku 25 ja jae 23 kuuluu seuraavasti:

– Hänen herransa sanoi hänelle: ’Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’

Maria on ilmeisen uskonnollinen, sillä hän on aiemminkin jakanut muun muassa Raamatun tekstejä Instagramissaan.