Vakavasti sairas Saija Varjus avautuu kuolemasta
Tangokuningattaren syntymäpäivänä paras lahja on omat tyttäret.
Vuoden 1996 tangokuningatar Saija Varjus on elänyt rajun elämän.
Arkistovideo: Saija Varjus Seiskan haastattelussa
Matkan varrelle on kerääntynyt niin suuria rakkauksia kuin kovia vastoinkäymisiä. Tänään torstaina (30.1) Saija viettää 60-vuotispäiväänsä kotioloissa Tervakoskella.
Paikalla ovat läheisimmät, Saijan kaksi tytärtä ja muutama läheinen ihminen. Ja luonnollisesti jo monivuotinen miesystävä Keijo ”Keke” Sylander.
Kuten aina, Saija puhuu syntymäpäivästään huumorilla: hän kutsuu sitä otan osaa -päiväksi.
– Elossa olen vieläkin! Ja kesällä voisimme järjestää pihapiirissä kunnon yhteiset juhlat, kun Kepuli täyttää 65 vuotta, Saija naureskelee.
Raju kierre
Viimeinen vuosi ei ole ollut Saijalle kuitenkaan helppo.
MS-tauti aktivoitui ensikerran vuoden 2009 tienoilla pitkän hiljaiselon jälkeen, kun Saija otti taakakseen niin arkityöt opettajana kuin viikonloppujen keikkarumbat.
Sittemmin kausia on ollut sekä hyviä että huonoja. Äidin kuoleman jälkeen 2016 Saija alkoi lopetella uraansa ja tauti on vaikuttanut niin näköön kuin kävelykykyyn.
– Takana on helvetillinen tulehduskierre vuonna 2024. Edes rollaattorilla kävely ei onnistunut, kun jatkuvat tulehdukset veivät voimat. Onneksi tilanne on nyt parempi, Saija kertoo ja sanoo laittaneensa kävelyharjoitukset tärkeysjärjestyksessään ykköseksi.
Saija asuu omakotitalossaan, josta hän erotessaan joutui taistelemaan kovastikin. Laitokseen hän ei koskaan halua.
– Ei laitokseen ikinä, eikä letkuihin. Täytyykin muistaa tehdä hoitotahto. Saan olla kotona ja minulla on loistava avustaja Carita. Lisäksi Keke käy tasaisesti kylässä, Saija pohtii elämän hyviä puolia.
Kuolema ei pelota
Kunnon salliessa Saija on päässyt myös oman kodin ulkopuolelle. Ilahduttavia reissuja ovat olleet niin Hectorin konsertti kuin elokuinen vierailu oopperassa, katsomassa Ooopperan kummitus -teosta. Avustajansa kanssa Saija kävi hiljattain shoppailemassa.
– Kyllä elämässä hienointa on ollut omien tyttärien syntymät. Kaksi keskosta pärjäsivät hienosti happikaapista aikuisiksi, Saija miettii.
Toiveissa olisi vielä jatkaa oman taiteen tekemistä taulujen eli ”töherrysten” myötä.
– Ja vanhenemisen olen hyväksynyt, se on mitä on. Laulaa en ole edes yrittänyt enää vuosiin, kivuista johtuen, perfektionismiin taipuvainen Saija sanoo.
Elämän kesto on sekin korkeammassa kädessä. Sen Saija sai huomata jo silloin, kun oma miesystävä kuoli Saijan käsivarsille 2016. Syöpä Saijalta leikattiin jo heti ylioppilasjuhlien jälkeen.
– Olen miettinyt kuolemaa, mutta ei se tunnu pelottavalta. Kukaan ei voi sille mitään, milloin viikatemies tulee käymään. Kunhan vaan ei joudu letkuihin kasviksi.