Vaatekaappi uusiksi! Hurjat 39 kiloa laihduttanut dragtähti Pola Ivanka: Tuttavani eivät tunnista!

Pola Ivanka

Taiteilijanimellä Pola Ivanka tunnettu dragtähti Mika Tepsa, 47, kertoi Seiskalle laihtuneensa 39 kiloa.

Hän sai apua lihavuuslääkäriltä ja pudotti kilojaan omatoimisesti muun muassa hyötyliikuntaa lisäämällä.

Vuonna 2020 Mikalle lopulta tehtiin vatsalaukun ohitusleikkaus. Toipuminen oli nopeaa. Jo kahden päivän kuluttua leikkauksesta Mika köpötteli lyhyitä lenkkejä.

Artisti syö usein ja vähän kerrallaan. Korvapuustilla herkuttelu on nykyään harvinaista, sillä vehnä ja sokeri tekevät Mikalle huonon olon.

Mika onnistui elämäntaparemontissaan, sillä hän otti apua vastaan. – Jos haluat kehittyä jossain, hanki valmentaja, Mika vinkkaa.
Mika onnistui elämäntaparemontissaan, sillä hän otti apua vastaan. – Jos haluat kehittyä jossain, hanki valmentaja, Mika vinkkaa.

Näin dragtähti Pola Ivanka onnistui pudottamaan painoaan 39 kiloa – ”Laihdutusleikkaus on viimeinen vaihtoehto”

Keventyneen olemuksen myötä Mika kokee olevansa kuin uusi ihminen.

– Ikää karisi pois kauheasti, olen nuortunut! Tuttavani eivät ole aina edes tunnistaneet minua, Mika naurahtaa.

Kaikki esiintymisvaatteet ja arkivaatteet menivät vaihtoon. Kengätkin piti uusia. Nykyään Mika panostaa pukeutumiseensa myös arjessaan. Mustat ja harmaat vaatteet ovat saaneet seurakseen lisää värejä.

Pola Ivanka on ensimmäinen suomalainen dragtaiteilija, joka ryhtyi laulamaan esityksissään itse.
Pola Ivanka on ensimmäinen suomalainen dragtaiteilija, joka ryhtyi laulamaan esityksissään itse.

– Kiva, että vaatekaupasta löytyy aina kokoja. Ennen vaatteet piti valita sillä perusteella, mitkä mahtuivat päälle.

Liikunnasta on tullut nautinto. Mika on innokas pyöräilijä ja taittaa Helsingissä välillä keikkamatkojakin polkien. Muutama vaatekerta ja mikrofoni mahtuvat kätevästi reppuun.

Karisseiden kilojen myötä Mika jaksaa laulaa kauemmin ja hänen äänirekisterinsä on kasvanut.

– Unelmia on mahdollista saavuttaa. Olen tästä elävä esimerkki, Mika muistuttaa.
– Unelmia on mahdollista saavuttaa. Olen tästä elävä esimerkki, Mika muistuttaa.

– Tukilihaksiston on helpompi toimia, kun ei ole liikakiloja eikä tarvitse käyttää niin paljon energiaa, Mika tietää.

Huikea muodonmuutos! Dragtaiteilija Pola Ivanka laihdutti 39 kiloa

Mika on tehnyt drag-esiintymisiä 1990-luvun alusta saakka. Tänä syksynä hän julkaisi ensimmäisen oman singlensä.

Laulutunteja, esiintymiskoulutusta sekä puhetekniikan valmennusta tarjoava Mika on ollut jo 14 vuotta täysin raitis.
Laulutunteja, esiintymiskoulutusta sekä puhetekniikan valmennusta tarjoava Mika on ollut jo 14 vuotta täysin raitis.

Mahtipontinen Vaahterat-rakkauslaulu syntyi yhdessä Teleksin Pepe Johanssonin ja Markus Koskisen kanssa.

– Olen laulanut muiden kappaleita 25 vuotta. En ajatellut, että voisin olla artisti itsekin. Luulin, että artisteille tarjotaan kappaleita, mutta sehän meneekin niin, että laulajat kyselevät  tekijöiltä biisejä, Mika taustoittaa.

Suosittu drag-taiteilija yllättää: esiintyy uudella nimellä ja nappasi maineikkaan lauluntekijäkaksikon uutuuskappaleen – tunteikas video julki

Kappale julkaistiin Mika Tepsan nimellä Pola Ivankan sijaan.

– Mietin, miksi minulla pitäisi olla joku erikoinen alter ego tai taiteilijanimi oman musiikin kanssa? Se nostaisi minut jonnekin kummalliselle jalustalle. Haluan olla vain oma itseni, luonnollinen ja helposti lähestyttävä, Mika summaa.