Uutta tietoa Vappu Pimiän raha-asioista – pankkitilillä posketon yllätys!

Suosikkijuontajan tilanne lyö ällikällä.
Suomen suosituin tv-kasvo Vappu Pimiä on onnistunut rakentamaan itsestään poikkeuksellinen menestyneen brändin.
Vaaleakutrisen ilopilleri on valloittanut tv-katsojien sielut luonnollisella ja välittömällä persoonallaan.
Ei siis ihme, että Vappu juontaa muun muassa Tanssii tähtien kanssa- ja Maajussille morsian -ohjelmia vuodesta toiseen.
Hurjat voitot
Vappu on myös poikkeuksellinen menestynyt yrittäjä. Hän pyörittää nimeään englanniksi mukailevaa Dark May Oy:tä.
Putiikki on tehnyt jälleen uskomattoman kovan liikevahdon. Vuonna 2024 myyntiä oli karvaa vaille puoli miljoona eli 494 000 euroa.
Viivan alle jäi hengästyttävät 310 000 euroa voittoa.
Firman kulurakenne koostuu maltillisista 72 000 euron palkkakuluista. Muutoin kuluja ei juuri ole kuin 50 000 euron liiketoiminnan muiden kulujen osalta.
Kuvaavaa onkin, että Vapun yrityksen suurin yksittäinen kuluerä ovat 79 000 euron tuloverot.

Muhkeat osingot
Dark May Oy on perustettu vuonna 2016. Toimintansa aikana se on ehtinyt kerätä todella turpeat varat.
Firmalla on voitonjakokelpoisia varoja yli 1,5 miljoonaa euroa eikä yhtiöllä ole suhteessa omaan pääomaan juuri lainkaan velkaa.
Tilinpäätöstietojen perusteella Vappu ymmärtää sijoittamisen päälle, sillä yhtiön varoista liki 1,2 miljoona on sijoitettu osakkeisiin.
Pahan päivän varalle firmalla on toki myös 331 000 euron käteiskassa.
Tilikauden päätteeksi Vappu nosti firmasta 121 000 euron osingot.
Miljoonayleisöille esiintyvä tv-tähti on varmasti tuhdit tulonsa ansainnut.
