Uutta tietoa Harri Moision ja Samuli Edelmannin ex-vaimon suhteesta

Laura työskentelee hierojana sekä vyöhyketerapeuttina. Harrin työ taas on puhuminen radiossa aamuisin.
Radiojuontaja Harri Moisio alkaa olla vakiokasvo suomalaisessa tosi-tv:ssä.
Siitä kertoo muun muassa se, että turkulainen nähdään Petolliset-sarjan 3. kaudella.
Kyseisen viitta ja tikari -leikin tehtävät ovat Nelosen mukaan tällä kaudella psyykkisesti aiempaa haastavampia, peliliikkeet häikäilemättömämpiä ja jopa tunteetkin suurempia.
Ohjelman pressitilaisuudessa Harri kiemurtelee aluksi kuin kastemato, kun Seiska kysyy jälleen hänen suhteestaan.

"Hieroja ja vyöhyketerapeutti"
Seiska kertoi jo vuosi sitten, että Harri viihtyy hyvin yhdessä Laura Tuomarilan kanssa.
Laura taas on hieroja ja vyöhyketerapeutti – sekä Samuli Edelmannin ex-vaimo.
Samuli ja Laura olivat naimisissa lähes 20 vuotta ja heillä on vuonna 2000 ja 2004 syntyneet lapset.
Harri ei ole Lauraa nimeltä maininnut, vaikka ei Seiskalle asiaa kieltänytkään maaliskuussa.

"Olisi aika erikoista, jos kiistäisin"
Nyt Radio Rockin aamujen ilopilleri myöntää ilmeisen asian vihdoin:
– Kyllä minä vahvistan, ei kai siinä, Harri naurahtaa.
– En minä nyt lähde mitään kiistämäänkään, Harri Moisio vahvistaa suhteen Laura Tuomarilan kanssa, Temptation Island Suomessa analyysisetänäkin aikanaan toiminut mies linjaa.

Tähän asti hän on leikkinyt median kanssa kuurupiiloa Lauran nimen mainitsemisen suhteen.
– Se olisi aika erikoista, jos kiistäisin.
Sosiaalisen median mukaan Harrin ja Lauran suhde voi hyvin, ja onpa Harri päässyt välillä myös Samulin someen.
Mitään draamaa tai muutakaan negaa asiassa tuskin on.
Ja miksi olisikaan – rakkaushan on ihana asia.