Uusi käänne! Julkkispari Hotelli Punkaharjun taustalle – näin käy Saimi Hoyerin

Uusi ja entinen omistaja eivät kommentoi yhteistyön mahdollisuutta.
Uudet käänteet jatkuvat Hotelli Punkaharjun kohdalla, joka on Saimi Hoyerin ja yhtiökumppaninsa konkurssin jälkeen etsinyt jo puolentoista vuoden ajan uutta toimijaa.
Jo kertaalleen peruuntuneiden kauppojen jälkeen Saimi kertoi julkisella tilillään Facebookissa halustaan olla jatkossakin mukana hotellin toiminnassa, mutta tällä erää näin ei ilmeisimmin ole tapahtumassa.

Hotelli saa kuitenkin jatkoa jo keväällä, sillä hotellin ravintolatoiminta jatkuu Metsä-nimellä, ravintoloitsijoinaan Sari Helin ja puolisonsa, huippukokki Ilkka Lääveri. Pariskunta on pyörittänyt jo aiemmin ravintolatoimintaa Punkaharjulla ja Helsingin palkittua Le Ankka -ravintolaa.
– Autamme toki myös hotellin kanssa. Uskon, että yksi syy siihen että pääsimme mukaan oli se, että meillä on näyttöä kannattavan ravintolatoiminnan tekemisestä, Sari Helin kertoo ja sanoo tavoitteekseen sen, että uusi ravintola saisi tunnustusta kuten Le Ankka Helsingissä.

Hotellitoiminnasta vastaa yrittäjä Kare Tikka, joka vuokraa hotellitoimintaa. Hotellin omistaa Artur Karaman.
– Hyvin samantyyppisellä konseptilla mennään hotellin kanssa, kuin mitä se on aiemminkin ollut. Toki olen ollut Saimin kanssa puheissa tulevaa avaamista valmistellessa, mutta en halua kommentoida asiaa sen enempää, Tikka sanoo Saimista kysyttäessä.
Seiska ei perjantaina tavoittanut Saimi Hoyeria kommentoimaan hotellin toukokuussa koittavasta uudesta avaamisesta tai nykyisistä toiveistaan hotellin ja mahdollisen oman roolinsa suhteen.
