Upea pari! Uutta tietoa Olli Halosen häistä – kuvat!

Muusikko avioitui elokuun lopulla.
Laulaja-lauluntekijä Olli Halonen avioitui 30. elokuuta Pia-rakkaansa kanssa.
Katso arkistovideo – Tällainen oli Ollin ja Pian hääauto:
"Onnea Haloset"
Ollin bändikaverin, Teemu Blombergin, hääviikonlopun aikana jakamasta Instagram-tarinasta paljastui, että Pia otti mitä ilmeisimmin miehensä sukunimen ja vaihtoi nimensä Karneliuksesta Haloseksi.
– Onnea Haloset, Teemu kirjoitti tarinaan.
Seiskan paparazzi oli paikalla, kun pariskunnan häitä vietettiin Tuusulan kirkossa. Upea puukirkko on rakennettu 1700-luvulla. Seremonian jälkeen hääparin ylle heiteltiin punaisia ruusun terälehtiä.
Muun muassa Pohjola- ja Suomen kesä -hiteistään tunnettu Olli puolestaan julkaisi omalla Instagram-tilillään kolme kuvaa tuoreesta hääparista.
Ensimmäisessä otoksessa vastavihitty pari astelee onnellisena ulos kirkosta, ruusun terälehtien leijaillessa ilmassa.
Upea hääpari
Ollilla on tärkeänä päivänään yllään harmaa frakki, ja Pialla upea pitsikuvioinen häämekko pitkine laahuksineen. Morsiamen tyylin kruunaa maahan asti ulottuva huntu.
Tuore aviopari poseeraa myös vanhan auton vierellä sateenvarjon alla sekä kallioilla vesistön äärellä.
Upeita kuvia on kommentoitu yli 220 kertaa.
– Suuret onnittelut, kirjoittaa muusikko Juha Tapio.
– Onnea onnea, kommentoi Happoradio-yhtyeen nokkamies Aki Tykki.
Ollilla ja Pialla on vuonna 2024 syntyneet kaksoset.
Olli osallistui viime vuonna Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan tanssiopettaja Kerttu Niemisen parina. Heidän matkansa tanssiparketilla päättyi neljännessä pudotuksessa.
