Unelmahäät-kohumorsian: poikkeuksellinen ulostulo

Unelmahäät-kohumorsian: poikkeuksellinen ulostulo

Henna kertoo koskettavasta jälleennäkemisestä tyttärensä kanssa.

Unelmahäät-sarjan kuudennelta kaudelta tutut Henna ja Mikko Mäkinen ovat viettäneet kesää Suomessa.

Urheiluntäyteisestä arjestaan tunnettu pariskunta on päivitellyt kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa. Molemmilla on yksityiset Instagram-tilit.

Hennan sometililtä paljastuu, että kaksikko on käynyt esimerkiksi kalastamassa ja nauttimassa Suomen luonnosta.

Hennan mukaan he ovat Mikon kanssa yrittäneet keskittyä rentoutumiseen.

Kuten jo aiemmin totesinkin, tää kesä on jo tähän asti ollut hyvin erilainen – eikä suotta. Usean vuoden ajan ollaan painettu kuin hullut (...ja sehän nyt ei lopu ennen kuin käyrät on pelkkää viivaa) – mutta aiemmista vuosista poiketen ollaan vietetty enemmän aikaa luonnossa ja järvillä kuin salilla, Henna on kirjoittanut erään somepäivityksensä yhteyteen.

Koskettava jälleennäkeminen

Somessa Teräsmutsi-nimeä käyttävä Henna julkaisi lauantaina 26.7. herkän somepäivityksen. Hän kertoo Instagram-videotarinoissaan nähneensä tytärtään pitkästä aikaa.

Hennalla ja Mikolla ei ole yhteisiä lapsia, mutta kummallakin on lapsia aiemmista suhteistaan.

Henna kertoo viettäneensä ihanaa laatuaikaa lapsensa kanssa. Hän julkaisi selfien itsestään sekä kuvan tyttärestään.

Hennan sometekstit on kirjoitettu englanniksi.

– Kun vihdoin pääset näkemään tyttäresi – ja hän todellakin muistuttaa sinua ja on täydellinen 'miniversio' sinusta, eli minusta, äidistä.

– Ja se halaus, kun hän näki minut, se kesti oikeasti 10 minuuttia. Ja kun hän oli lähdössä, se halaus oli sellainen, että: "En halua lähteä, haluan tulla mukaasi, olla kanssasi ja nähdä Mikon ja muun perheen", Henna kirjoitti somekuvien yhteyteen vapaasti suomennettuna.

Henna kommentoi vielä tyttärensä pukeutumista. Tosi-tv-tähden mukaan tyttären asu ei ollut hänen mieleensä.

– Ja kyllä – vaihdoimme hänen koko asunsa, koska se, mitä hänellä oli päällä, ei ollut lainkaan oikean kokoinen eikä todellakaan tarkoitettu tytöille, Henna kirjoittaa vapaasti suomennettuna.

Hennan ja Mikon suhde on ollut räiskyvä.
Hennan ja Mikon suhde on ollut räiskyvä.

Kohupari

Henna ja Mikko nähtiin Unelmahäät -ohjelman kuudennella tuotantokaudella vuonna 2023.

Pari kulki hurjan matkan alttarille. Vain muutama viikko ensitapaamisesta Hennalla diagnosoitiin aivokasvain, jota oli mahdotonta leikata, eikä sitä voitu kokonaisuudessaan poistaa. 

Mikko tuki Hennan taistelua elämästä ja kuolemasta. 

Vaikeudet eivät loppuneet tähän, sillä Mikko joutui vankilaan kärsimään huumetuomiota pian sen jälkeen, kun Henna pääsi sairaalasta.

Unelmahäät-pari joutui kohun silmään, kun suomalaismediat uutisoivat huhtikuussa 2024 parin väkivallan värittämästä menneisyydestä. 

Rikostuomio puhutti

Mikko sai vuonna 2020 tuomion Hennan pahoinpitelystä. Pari kertoi Katso-lehdelle huhtikuussa 2024, että ohjelman tuotannolla ei ollut tietoa Mikon tuomion yksityiskohdista. Mikko ja Henna kokivat ajanjakson olevan jo taakse jäänyttä elämää.

– Kävimme ohjelmaan lähtiessä tuotannon kanssa pintapuolisesti tuomiot läpi, ja määrittelimme itse, mitä kerroimme, pari kertoi Katsolle.

– Lööpeissä ollutta yksittäistä tapausta emme tuoneet esiin, sillä olemme menneet asiasta yhdessä yli. Emme halunneet velloa liki viisi vuotta sitten tapahtuneessa yksittäisessä tapauksessa, he totesivat.

Vuoden 2024 alussa pari ilmoitti muuttavansa Espanjaan Hippu-koiransa kanssa. Mikko ja Henna juhlivat toista hääpäiväänsä tämän vuoden maaliskuussa, ja kihlajaisista tuli kuluneeksi helmikuussa viisi vuotta.