Tuomas Kauhasen tuore julkaisu särkee sydämen: "Mitään ei oikeastaan ollut tehtävissä"

Tuomas Kauhasen tuore julkaisu särkee sydämen: 'Mitään ei oikeastaan ollut tehtävissä'

Yllättävä menetys sai Tuomaksen pohtimaan, mikä elämässä on oikeasti kaikista tärkeintä.

Räppäri ja Erikoisjoukot -ohjelmassakin pyörähtänyt Tuomas Kauhanen, 39, kertoo surullisia uutisia.

Tuoreessa julkaisussaan Tuomas kertoo hänen perheensä Pablo Picatto-kissan kuolleen tänään 25. kesäkuuta. 

– Meidän perheen silmäterä Pablo ”Bottu” Picatto lähti tänään paremmille raksuapajille, Tuomas kertoo surullisena.

Kissalle oli tehty kuukausi sitten kastraation yhteydessä perustarkastus, jonka mukaan kaiken piti olla kunnossa. 

Parin viime viikon aikana jo entisestään nirso Pablo-kissa ei kuitenkaan syönyt edes lempiruokiaan ja siten laihtui myös kovasti.

Tuomas perheineen oli vienyt ruokahalunsa menettäneen kissan eläinlääkäriin, josta selvisi huonoja uutisia.

– Eläinlääkärissä paljastui että hänellä oli iso kasvain vatsassa ja mitään ei oikeastaan ollut tehtävissä, Tuomas kertoo sydäntä särkevässä julkaisussa.

Pablo-kissa ehti olla perheellä vain hieman alle vuoden päivät. Kissa oli otettu perheeseen viime vuoden heinäkuussa.

– Vaikka Pablo ehti olla meillä vain vähän aikaa, ehti hän tuoda meidän taloomme valtavasti iloa ja rakkautta. Lepää rauhassa rakas. Pablo Picatto 31.7.2023-25.6.2024, Tuomas päättää julkaisunsa.

Surullinen julkaisu on kerännyt osakseen nopeasti useita osanottoja. Muun muassa missikaunotar Emmi Suuronen, radiojuontaja Kimmo Sainio ja aitajuoksija Annimari Korte ovat välittäneet osanottonsa räppärille.

"Vaan rakkaimmilla on väliä"

Tuomas lisäsi myös Instagram-storyynsa muutaman otoksen rakkaasta Pablo-kissasta. Kaunis harmaanvärinen kissa oli perheelle hyvin tärkeä, ja Tuomas kuvaileekin lemmikkiään "maailman parhaaksi kissaksi".

Rankka menetys sai Tuomaksen pohtimaan elämän merkityksellisyyttä, ja sitä mikä on oikeasti kaikista tärkeintä. 

– Tällaisina päivinä sitä miettii että mikään määrä rahaa, saavutuksia ja haippia ei oo loppupeleissä minkään arvoisia. Vaan rakkaimmilla on väliä, Tuomas kertoo ajatuksistaan.