Tunnistaisitko vielä?! Essi Unkurin radikaali tyylimuutos

Tunnistaisitko vielä?! Essi Unkurin radikaali tyylimuutos

Essi teki ulkonäköönsä valtavan muutoksen.

Vuoden 2021 Miss Suomi ja radiojuontaja Essi Unkuri räväyttää radikaalilla muodonmuutoksellaan.

Video: Essin ja Viljamin häät.

Essiä on vuosien saatossa totuttu näkemään niin lyhyemmässä kuin pidemmässäkin hiustyylissä.

Muutama vuosi sitten Essillä oli tummempi tukka, mutta sittemmin hän on suosinut vaaleampaa väriä.

Nyt Essin hiukset ovat kokeneet uudistuksen, joka ei jää huomaamatta.

Dramaattinen ero

Essi esittelee uutta tukkaansa Instagram-julkaisussaan. Vielä heinäkuisissa häissään hänellä oli tumma tyvi ja muuten vaaleat hiukset, mutta tuoreella videolla näkyy, että Essi on vaihtanut ihanaan lämpimänruskeaan sävyyn.

Lisäksi Essille on laitettu päähän pidennykset, jotka luovat dramaattisen eron aiempaan.

Täysi vastakohta

Farmi Suomen lehdistötilaisuudessa helmikuussa 2023 Essillä oli lyhyt blondi tukka, mikä vaikuttaa nykyisen kampauksen rinnalla aivan täydeltä vastakohdalta. Katso ja vertaa!

Tällaiselta Essin hiukset näyttivät pari vuotta sitten.
Tällaiselta Essin hiukset näyttivät pari vuotta sitten.

Kesähäät takana

Essi meni naimisiin Viljami Harjuniemen kanssa heinäkuussa hulppein menoin.

Häät pidettiin Vaasassa, sillä Essi on alun perin kotoisin sieltä. Paikalla oli lukuisia Essin julkkisystäviä. Kaasoina toimivat muiden muassa Essin missiystävykset, vuoden 2018 Miss Suomi Alina Voronkova-Hurri ja vuoden 2020 Miss Suomi Viivi Altonen.