Tunna Milonoffin suuri suru: mummi kuoli 101-vuotiaana - hoksasi pitkän iän salaisuuden

tunna milonoff

Ohjaaja Tuomas ”Tunna” Milonoffin, 49, isoäiti on kuollut yli satavuotiaana. 

- Rakas Mummi 1922 – 2023, mies on päivittänyt Instagram-tililleen eilen tiistaina (18.4.)

- Mummi ehti viettää vielä 101-vuotispäivänsä viime viikolla, Tunna kertoo.

- On käsittämätöntä kelata millaisen muutoksen Mummi sai maailmassa todistaa ja miten monenlaisissa todellisuuksissa Mummi sai elää, hän availee ajatuksiaan.

- Kun Mummi syntyi, Suomen sisällissodasta oli kulunut 4 vuotta. Ensimmäinen auto oli pöristellyt täällä vain 22 vuotta aikaisemmin. Kun eka televisiolähetys nähtiin Suomessa, Mummi oli jo yli kolmekymppinen. Väritelevisio saapui tänne vuonna 1969. Mummi oli tuolloin jo 46-vuotias. Internetiin liityttiin 20 vuotta myöhemmin.

- Nyt kaikki maailman tieto mahtuu taskuun. Mummi ei ikinä vastustanut muutosta vaan löysi asioista aina myönteisen näkökulman. Ehkä juuri kaikkein suurin syy Mummin pitkään ikään olikin elämän hyväksyminen, Tunna kertoo.

Näin Tunna Milonoff ja Jenni-vaimo tapasivat: "Valehtelin, että..."


Toimittaja-juontaja paljasti Ylen kolumnissaan maaliskuun loppupuolella sairastuneensa vakavaan burn outiin eli työuupumukseen.

Tunna kertoi oireidensa ilmestyneen kuin varkain ja pahenneen hiljalleen. Tunna huomasi muutoksia ajatuksenjuoksussaan.

- Ajatukseni alkoivat katkeilla jatkuvasti. En muistanut kesken keskustelun, mitä olin sanomassa. Myöhemmin opin, että kognitiivisten kykyjen merkittävä heikkeneminen on tyypillistä uupumuksesta kärsiville, hän kirjoitti tuolloin.

Tunna kertoi salanneensa oireensa. Hän ponnisteli työtilanteissa kovasti, jotta ei paljastaisi todellista kuntoaan.

- Älkää päästäkö itseänne tai työtovereitanne samaan tilaan jossa itse olin. Niille jotka taistelevat jo työuupumuksen suossa toivotan valtavasti voimaa, valoa ja rakkautta, Madventures-miehen toivotus kuului someseuraajilleen.

Yle: Tunna Milonoff sairastui vakavaan työuupumukseen - vaimo passitti sairauslomalle