TTK-tähti Kia Lehmuskoski: Järkyttävä tilanne
Kia kertoi huolestuttavasta tilanteestaan sosiaalisessa mediassa.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tuttu Kia Lehmuskoski kohtasi ikävän tilanteen torstaina.
Video: Suvi Teräsniska paljastaa: Näin käytän rahani.
"Tiputuksessa koko päivän"
Tanssiopettaja kertoi Instagram-tarinoissaan, että hänen koiransa oli jouduttu viemään lääkäriin huolestuttavien oireiden takia.
– Tänään on ollut vaikea päivä, Kia kirjoittaa surullisen emojin kanssa.
– Vilperi alkoi viime yönä oksentamaan ja tänään ollut tiputuksessa lähes koko päivän, tanssija avautuu tarinassaan.
Instagram-tarinat ovat nähtävillä 24 tuntia.
Kian jakamassa kuvassa näkyy heikossa kunnossa oleva koira. Eläinlääkärissä hoidettavana ja lattialla vilteillä lepäävä Vilperi näyttää hyvin uupuneelta. Syytä koiran sairastumiselle ei löytynyt.
– Ei tiedetä mikä pöpö tullut, mutta pikkuinen ollut todella huonossa kunnossa, Kia kertoo.
Pääsi kotiin
Surulliseen päivitykseen sisältyy onneksi myös hyviä uutisia.
– Nyt onneksi tilanne parantunut iltaa kohden ja saan hakea vielä myöhemmin tänään pojan kotiin, Kia kertoi Instagramissa.
Seuraavassa tarinassa Kia paljastaa, että rakas lemmikki oli tosiaan päässyt kotiin saakka. Selvillä vesillä ei silti vielä oltu.
– Pieni tärisee aika kovin ja nyt pidetään lämpimänä. Toivottavasti saadaan poika pian kuntoon, Kia kirjoittaa. Tanssijan jakamassa kuvassa koira näyttäisi lepäilevän omistajansa sylissä.
Seuraava tarina on kuva Vilperistä ja Mörkö-koirasta yhdessä samassa pedissä. Kaikille Kiaa sosiaalisessa mediassa seuraaville on selvää, että lemmikit ovat erittäin rakkaitta hänelle. Mörkö-koira oli jopa mukana Kian häissä sormuksia kantamassa.
Tänään Kia ei ole päivittänyt koiransa vointia, vaan tarinoissa on vilahdellut iloisempi asia. Tanssija viettää nimittäin tänään (25.9) syntymäpäiviään, ja 38 vuotta täyttänyt Kia on jakanut somessa saamiaan onnitteluja. Lisäksi TTK-tähti jakoi hauskan videon itsestään juhlapäivän kunniaksi.