TTK-tähdeltä tiukka päätös

Tanssii tähtien kanssa -opettaja Matti Puro teki kovan lupauksen.
Tanssinopettaja Matti Puro on nähty vuosien saatossa monta kertaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa opettajana. Tuoreimmalla kaudella hänen tanssiparinsa oli Annimari Korte.
Matti on kertonut Instagram-seuraajilleen olevansa innokas piirtäjä. Hän totesi Instagramin tarinoissa vastikään, että harmikseen piirtely on jäänyt alkuvuonna vähemmälle.
Todella moni Suomi-julkimo on valitellut somessa tammikuun kuluneen hurjan hitaasti, on Matilla aivan erilainen näkökanta asiaan.
– Miten tää aika voi mennä näin nopeasti? Tajusin just, että edellisestä piirustuskerrasta on melkein kaksi kuukautta! Huhhuh. Mutta nyt on aika korjata suunta, Matti kirjoitti.
Tarkka rutiini
Matti jakoi päivitykseensä kuvan lyijykynäpiirustuksestaan, jonka yksityiskohdat peittyivät saatetekstin alle.
Matti on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen liittyen piirtelyyn.
– Tavoite: Yksi piirustus päivässä - vaikka vain nopea luonnos. Ei täydellisyyttä, vaan toistoa ja rutiinia, Matti summaa.
Matti täsmentää päivityksessään, että sama metodi toimii myös monen muun asian kanssa.
– Sama juttu muuten tanssissa, treenissä, venyttelyssä - ja elämässä yleensä. Pienet päivittäiset hetket vie eteenpäin enemmän kuin satunnaiset megapanostukset, Matti kiteyttää.
Matti on voittanut TTK:n kolmesti. Vuonna 2011 Viivi Pumpasen kanssa, vuonna 2012 Krisse Salmisen kanssa ja vuonna 2017 Anna-Maija Tuokon kanssa.
Tanssiopettajana toimimisen lisäksi Matti on pätevä joogaopettaja ja venyttelyohjaaja