Totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui

Sanna Marinin Joni-rakas perusti vuosi sitten kampaamon, jonka kassa odottaa vielä rahavirtaa.
Sanna Marinin miesystävänä tutuksi tullut Joni Willberg on ollut pitkään hiusalalla töissä.
Videolla Sanna ja Joni viettivät romanttisen illan.
Hänellä on ollut jo aiemminkin kampaamoalan yrityksiä, mutta viime vuoden maaliskuussa hän perusti oman kampaamofirman W Club Oy:n.
Toiminta uudessa kampaamossa lähti käyntiin vasta elokuussa, jolloin Joni julkaisi pitkästä aikaa Instagram-postauksen, jossa luki I’m back, olen takaisin.
Sanna itse luonnollisesti tykkäsi kuvasta ja julkaisu keräsi lukuisia onnitteluita.
Tappiota tuli
Nyt Jonin firma on julkaissut ensimmäisen tilinpäätöksensä.
Sen perusteella bisnes on varsin pientä, sillä liikevaihto on ollut 32 697 euroa.
Kampaamo on tehnyt tappiota 22 695 euron verran, eikä Joni ole pystynyt maksamaan itselleen palkkaa kuin 9 782 euron verran.
Toisaalta firman kassassa oli 10 061 euron verran puskuria ja omapääomaa oli 30 304 euroa, vaikka tappiollinen vuosi oli sitä syönytkin.

Jonin firman tilikausi oli vain yhdeksän kuukauden pituinen, joten tilinpäätös ei kerro koko totuutta yrityksen tilasta.
Julkkisasiakkaita riittää
Jonin firman taustoista paljastuu mielenkiintoinen seikka, sillä firman hallituksen jäsenenä istuu nainen, jolla on sama sukunimi kuin Jonilla.
Kyse on mitä luultavammin sukulaisnaisesta.
Vaikka Jonin firman tulos oli tappiollinen, asiakkaita hänellä on riittänyt. Jonin laajaan ystäväpiiriin kuuluu lukuisia julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka ovat myös hänen asiakkaitaan.
Joni on julkaissut useita postauksia Instagramissa, jossa hän hehkuttaa niin asiakkaitaan kuin hiussalonkiaan.
Joni kertoo hakeneensa vaikutteita maailmalta ja kutsuu itseään hiuskirurgiksi.
Juttua korjattu 16.6.2025 klo 15:10: Korjattu lyöntivirhe, firman omaa pääomaa oli 30 304 euroa eikä 330 304 euroa.