Tommy Fräntin perjantai-ilta kului mieleisen "harrastuksen" parissa: "Nyt lapset korvat kiinni"

Tommy on aloittanut harrastuksensa jo nuorena.
Uutisankkuri Tommy Fränti, 52, on vaihtanut vapaalle ystäviensä kesken.
Ylellä jo pitkään uraa luonut Tommy jakaa mielellään hetkiä arjestaan someseuraajiensa nähtäville. Tällä hetkellä uutismiehen touhuja seurailee Instagramissa jo yli 33 000 käyttäjää.
Eilen perjantaina (17.1.) Kansallisoopperassa juhlittiin television tekijöille omistettua Kultainen Venla -gaalaa, missä Tommykin on ollut pari vuotta sitten ehdolla vuoden esiintyjä -pystin saajaksi. Tällä kertaa Tommy jätti kuitenkin gaalajuhlinnat väliin ja suuntasi nauttimaan perjantai-illasta muihin maisemiin.
Toimittaja julkaisi illan hämärässä valokuvan, jossa komeilee kaksi piripintaan kaadettua oluttuoppia. Julkaisu on merkattu Helsinkin keskustassa sijaitsevaan Kaisla-ravintolaan.
- Ollaan harrastettu tätä (nyt lapset korvat kiinni) lukiosta asti. Ja harrastetaan edelleen. Onneksi. Ystävyys ja oluet. (Nykyään nimeltään afterit.), Tommy selventää kuvatekstissään.
Hän on merkannut päivitykseen myös kahden ystävänsä sometilit. Kaverit ovat käyneet hehkuttamassa illanviettoa myös julkaisun kommenttikentässä.
- Olipa taas mukavaa harrastaa. Hyvien ystävien kanssa yli vuosien!
Tommy on iloinnut nuoruudenystäviensä seurasta ennenkin. Herra on selvästi ylpeä vuosikymmenien läpi kulkeneista kaverisuhteistaan.
Tommy kokee ylpeyttä myös puolisostaan Virpistä, joka esiintyy usein miehen somekanavalla. Pariskunta tapasi toisensa ensimmäisen kerran vuoden 2023 helmikuussa ja tämän jälkeen kaveruus eteni pian tapailusta parisuhteeksi. Viime keväänä Virpi muutti Tommyn ja hänen lastensa kanssa saman katon alle asumaan ja marraskuussa he solmivat yhdessä avioliiton.