Tommi Läntisen käytös teatterissa hämmensi

Käytös voi olla kummallista, mutta ainakin Tommi vakuuttaa tarinankerronnallisilla lahjoillaan.
Suomen leiskuvatukkaisin artisti Tommi Läntinen on tehnyt yli neljänkymmenen vuoden uran musiikin parissa. Miehen ensimmäinen albumi Aqua Blue julkaistiin 1982, joskin tuolloin Tommilla oli vielä käytössään lyhytikäiseksi jäänyt Tom Dozen -pseudonyymi.
Arkistovideo: Tommi Läntinen ja moottoripyörä:
Suurimman hittinsä Tommi loi 1995. Artistin itsensä säveltämä ja sanoittama Via Dolorosa soi yhä radiossa, ja tekipä maamme pop-kuningatar Erika Vikman biisitä oman versionsa kaksikon tähdittäessä Vain elämää -ohjelmaa vuonna 2022.
Yllättävä inspiraatio
Voisi kuvitella, että luomistyö sujuu Tommilta kuin puolivahingossa. Laulajan tuore Instagram -julkaisu kuitenkin kertoo toisenlaista tarinaa. Tommi paljastaa työstäneensä huippukappaletta, josta löytyi niin vahvat soinnutukset kuin polveilevat melodiatkin. Eräs pikkuseikka vain aiheutti päänvaivaa:
– Olin tosi innoissani, mutta tekstiä ei ollut muuta kuin "ooh, babe", Tommi kirjoittaa.
Kesken luomisen tuskan Tommi sattui vierailemaan teatterissa. Kansallisteatterissa pyöri tuolloin klassikkonäytelmä Cyrano de Bergerac, jonka tähtenä loisti Esko Salminen.
– Hän herutteli rakastumistaan ihanaan sisäkköön ja kiihtyi ylistämään "Jäin kiinni katseeseen!", Tommi kertoo Eskon roolihahmosta jatkaen:
– Heureka! Siinä se on! Löysin itseni ponnahtaneena katsomossa seisomaan ja muun jengin tuijottamassa kummastuneena mua.
Ystävä apuun
Tässä vaiheessa koukuttavaa tarinaa Tommin fanit tietenkin oivaltavat, mistä on kyse. Jäin kiinni katseeseen on Tommin toinen hittibiisi vuodelta 1995.

Vaan ei sen alkukertomus siihen vielä päättynyt. Tommi myöntää sanoitussormiensa yhä takellelleen teatterissa iskeneen ahaa -elämyksen jälkeen. Pelastajaksi saapu Arto Tamminen, joka taituroi kipaleeseen sanat.
– Kannatti hikoilla asian eteen. Keikoilla biisi on soulahtavaa vakkarikamaa pitkin sooloin. Hienoa vetää! Tommi toteaa julkaisunsa loppuun.