Tomi Björckiltä jättiuutinen

Huippukokin elämässä tapahtui valtava muutos ja seremonian jälkeen asiasta tuli virallista.
Keittiömestarina ja ravintoloitsijanakin tunnettu julkkiskokki Tomi Björck on nyt virallisesti Australian kansalainen.
Video: Tomi esittelee surffaustaitojaan.
Tomi kertoo asiasta Instagram-tarinassaan, jonka julkaisut ovat näkyvillä vuorokauden ajan niiden julkaisusta.
Iloisesta uutisesta antaa heti vihiä se, että Tomi on napannut otoksen citizenship ceremony -kyltistä. Edeltävässä tarinat-kuvassa poseraasi myös vaimo Minka.
Kyseessä on kansalaisuusseremonia, joka on viimeinen virstanpylväs Australian kansalaiseksi tulemisessa.
Sitten juhlitaan
Tilaisuudessa tehdään niin sanottu kansalaisuuslupaus. Sinne saadaan kutsu, kun kansalaisuushakemus on hyväksytty.
Tomi esittelee seremonian jälkeen saamaansa todistusta. Hän myös julkaisi videon, jossa lauletaan Australian kansallislaulua.
Myöhemmin hienoa tapahtumaa on juhlistetty hyvän ruuan merkeissä. Tomi on jo ehtinyt julkaista aiheesta Instagram-päivityksen, jonka näet alta tai täältä, mikäli upotus ei näy.
Kokki on asunut jo vuosia kengurumaassa. Tarkalleen ottaen hän lähti perheineen sinne jo lähes kymmenen vuotta sitten.
Tomi viihtyi vaimonsa Minkan ja kahden poikansa kanssa maassa niin, että muutaman vuoden kuluttua he päättivät jäädä sinne pysyvästi.
Pitkä ura
Vaikka Tomi asuukin pallon toisella puolella, hänellä on ollut muuton jälkeen joitain rautoja tulessa Suomessakin.
Japanilaisravintola Sanchome avattiin Helsingin keskustaan keväällä 2022. Ravintolan tarina tosin jäi lyhyeksi, sillä sen ovet pistettiin kuitenkin kiinni jo helmikuussa 2023.
Ravintolakokiksi vuonna 1998 valmistunut Tomi on ehtinyt uransa alussa työskennellä muun muassa legendaarisessa helsinkiäisessä Chez Dominique-ravintolassa.
Vuonna 2009 hän perusti yhdessä Matti Wikbergin kanssa Farangin, joka porskuttaa yhä, tosin eri tiloissa kuin missä se aloitti. Farang oli ensimmäinen kaksikon BW-ketjun ravintoloista, joita perustettiin myöhemmin useita, mukaan lukien Gaijin ja Bronda.
Sydneyssä Tomi pyörittää Blanca-nimistä ravintolaa.