Tiukkaa tekstiä! Konkurssin tehneeltä Akseli Herleviltä väkevä viesti suomalaisille

Seiska tavoitti burgeri-imperiuminsa romuttaneen julkkiskokin.
Akseli Herlevi pudotti uutispommin, kun hän kiikutti keskiviikkona konkurssihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Burgerimiehenä tunnettu julkkiskokki hautasi omakätisesti Naughty BRGR Oy:nsä.
Arkistovideolla Akseli Herlevin burgeritilitys 2024:
Valtakunnallisesti tunnettu purilaisfirma oli Akselin oma hengentuote. Naughty BRGR Oy:n ensimmäinen ravintola avattiin Helsingin Lönnrotinkadulle jo lähes vuosikymmen sitten, vuonna 2015.
On siis selvää, ettei yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja tehnyt konkurssipäätöstä kevyin perustein. Idearikas burgerimies taisteli viimeiseen asti rasvankäryisen valtakuntansa puolesta.
Oli parempi repiä laastari irti.
– Yritimme joulun välipäivinä löytää ratkaisua ja kerätä rahaa, muttemme onnistuneet, Aksu huokaa Seiskan reportterille.
– Lopputulos oli väistämätön. Siksi päätimme itse hakea firman konkurssiin, ettei enempää velkaa pääsisi syntymään eivätkä ongelmat kasaantuisi enää suuremmiksi. Oli parempi repiä laastari irti.

”Puhalsimme pelin poikki”
Herra Herlevi kuitenkin muistuttaa, että firman alasajo koskee vain Naughtyn kivijalkamyymälöitä. Niistä yksi on Pirkkalassa ja kaksi Helsingissä: jo aiemmin mainittu Lönnrotinkadun sekä Sturenkadulla purilaispiste.
– Kivijalkamyymälöillä oli vaikeaa. Niitä oli jouduttu rahoittamaan muulla liiketoiminnalla, joten puhalsimme niiden osalta pelin poikki.
Sen sijaan Naughtyn franchising-yrittäjien voimin pyörivät ravintolat jatkavat normaalisti Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Seinäjoella ja Helsinki-Vantaan lentokentällä. Samoin Huuvan alaiset toimituskeittiöt.
– Niiden toimintaan ei ole tulossa mitään muutoksia. Lisäksi kaupoista löytyy yhä Naughtyn tuotteita ja keväällä Neloselta on tulossa Burgerimiehen uusin tuotantokausi, jota editoidaan parhaillaan, Aksu mainitsee.

Ei toivoton tilanne
Vaikka firman hautaaminen on yrittäjälle kova paikka, julkkiskokki on yhtä kaikki ylpeä tuotoksestaan. Naughtylla oli alkamassa 10-vuotisjuhlavuosi.
Aika pitkälle päästiin kuitenkin.
– Aika pitkälle päästiin kuitenkin. Voihan sen niinkin nähdä.
– Ei tässä sinällään ole mikään toivoton tilanne. Enkä ajattele, että elämä loppuisi tähän. Meikäläisellä on aina ollut rehellinen meininki, ja tämäkin kuvio hoidetaan suoraselkäisesti alta pois. Sitten vaan tuulta päin!

Väkevä viesti
Mutta mitä seuraavaksi? Hetkeen ei yhtään mitään, Aksu sanoo. Hän paljastaa varanneensa koko keskiviikon ja osan torstaistakin vain viestien vastaamiseen. Konkurssipommista ei moni tiennyt etukäteen.
Useampi on kuulemma maininnut tsemppiviesteissään, miten esimerkiksi Yhdysvalloissa konkurssia ei pidetä katastrofina. USA:ssa konkurssi on pikemminkin merkki siitä, että on uskaltanut yrittää.
Olisi järjetöntä katsella minuakaan alaspäin.
– Ehkä meillä Suomessakin olisi syytä oppia ajattelemaan asiaa niin päin, eikä niin, että konkurssista jää valtava stigma. Olisi järjetöntä katsella minuakaan alaspäin, koska olen nyt 100-prosenttisesti fiksumpi kuin aloittaessani nämä hommat.
– Virheitä on tehty, mutta niistä voi oppia. Virheet eivät ole tyhmyyttä, vaan viisautta. Toki jos tekisin ne samat virheet uudelleen, niin se olisi tyhmyyttä. On analysoitava asiat ja mentävä fiksumpana eteenpäin, Aksu paaluttaa.