TIS-tähden uusi aluevaltaus – tähän parisuhteenkin täytyi sopeutua

TIS-tähden uusi aluevaltaus – tähän parisuhteenkin täytyi sopeutua

Temppareissa Niki herätti hyvin ristiriitaisia tunteita.

Temptation island Suomen viime kaudella varattuna miehenä nähty Niki Rantanen on saanut pitkäaikaisen unelmansa toteen. Hän teki ohjelmassakin selväksi, miten jopa parisuhteen täytyi mukautua oman haaveen toteuttamiseen.

Arkistovideo: Niki esiintyi myös Ex and the City Suomessa 2022

Puolisonsa Tuulin kanssa ohjelmaan osallistunut ja pariskuntana myös poistunut Niki on räppäri. Hän sanoi useaan otteeseen ohjelmassa, että osallistuminen Temppareihin on tärkeää Tuulille.

Nikin ajatus oli nähdä hänet uskollisena, jotta Tuuli ei tule mustasukkaiseksi, kun hän itse keikkailee aikanaan suosion syleilyssä ja muut naiset osoittavat hänelle huomiota.

Aina Nikin ääretön itsevarmuus ei Temppareissa saanut kiitoksia. Myös Tuulin silmissä oli useiden keskustelujen aikana kyyneliä rakkauden loisten sijaan.
Aina Nikin ääretön itsevarmuus ei Temppareissa saanut kiitoksia. Myös Tuulin silmissä oli useiden keskustelujen aikana kyyneliä rakkauden loisten sijaan.

Nikin kiistämättä vahvasti ja pitkään ajama unelma sai osatäyttymyksensä nyt, kun hänen ensilevynsä julkaistiin.

Instagram-tilillään Niki on kerrannut väkevästi, miten yli kaksikymppiseksi asti hän kuunteli muiden tekevän räppiä. Hän itsekin halusi aina tehdä sitä.

Töihin hän kävi pari vuotta sitten ja aloitti kertomansa mukaan nollasta.

– [---] painelin Askonkadulle, missä Eetu Knuutila piti studiota. Kerroin sille kuka oon ja mitä olis tarkoitus tehdä. Piti valloittaa Suomi ja sen jälkee koko maailma. Ilme sillä oli jo nyt näkemisen arvoinen, joka muuttui vielä sanoinkuvaamattomalla tavalla kun se kuuli mun ekan biisi-idean. Biisin nimi oli Pussy Look.

Niki jatkaa, miten kaikesta vastustelusta huolimatta kappale tehtiin. Muutamaa kappaletta myöhemmin syntyi päätös koko albumista.

Viime vuoden vaihteessa esitettyyn Temppareihin Niki ja Tuuli tulivat kesken kauden. Aiemmin Sex and the City Suomi -sarjassa esiintynyt Niki ja Tuuli tulivat korvaamaan kesken kauden poistunutta paria.

Nikin räppiura oli ainakin osan sinkuista tiedossa, sillä he tunnistivat Nikin heti.

Musiikin tekeminen olikin yhteistä usealle miesten talossa asuneille, ja esimerkiksi toinen sinkkumies Ragnar on saman alan ammattilainen.

Talossa Niki herätti paljon kommentteja ja sai myös Sami Kurosen grillauksesta osansa. Kaikille ei ollut aina varmaa, mikä osa Nikin käytöksestä oli päättäväistä ja itsevarmaa, mikä taas sokeutta muita kohtaan omien haaveiden keskellä.