TIS-Disa avoimena: ”Hakeuduimme pariterapiaan”

Viime kesänä Temptation Island Suomessa mukana olleet Disa ja Hannes ovat kohdanneet haasteita.
Disa Sood, 42, on tullut monelle realitynnälkäiselle tutuksi Temptation Island Suomi -ohjelmasta.
Videolla TIS-Disa kertoo suhdetilanteestaan
Viime kesänä kuvatulla tuotantokaudella Disa osallistui ohjelmaan pariskuntana Hannes Ylitalon, 25, kanssa. Vaikka pari lähti viimeiseltä iltanuotiolta yhdessä, ohjelma ja sen jälkeiset tapahtumat ovat lyöneet railoa pariskunnan välille.
Ohjelman aikana Hannes lähentyi sinkku-Ellan kanssa.
– Viime kesänä olimme Tempparit-kuvauksissa. Sitten Hannes lähti syksyksi vaihto-opiskelemaan, emmekä saaneet ongelmia selvitettyä, Disa kertoi Seiskalle.
Etäisyyttä suhteeseen
Disan mukaan pariskunta on hakeutunut puhumaan ongelmistaan ammattilaiselle. Vaikka sopivan terapeutin löytäminen otti aikansa, lopulta sellainen löytyi.

Siksi Disa on päättänyt ottaa suhteeseen etäisyyttä.
– Vaikka tässä on itse antanut kaikkeensa ja ollut valmis menemään terapiaan, on tapahtunut sellaisia asioita, että koen tarvitsevani nyt oikeasti etäisyyttä tähän suhteeseen. Jos viettää aikaa tiiviisti saman katon alla, asioita ei näe yhtä selkeästi, Disa pohtii Seiskalle.
Nyt pariskunta saa pidettyä kaivattua väliä, kun Hannes matkailee Torniossa ja Disa on kotona Helsingissä.
Seiska ei tavoittanut Hannesta kommentteja varten.
Tempparikonkari
Disa osallistui Temppareihin jo aiemmalle kaudelle sinkkuna. Tuolloin tuloksena oli paljon törkypalautetta netin kautta.
Somekiusaaminen vaikutti julkkiskaunottaren itsetuntoon, mutta nyt tilanne on parempi.

– Nyt kun olen alkanut taas rakastamaan ja arvostamaan itseäni, olen tajunnut, että netissä haukkuvilla ihmisillä itsellään on paha olla.
Pahimpina hetkinä Disa on epäillyt itseään ja ajatellut ansaitsevansa kohtaamansa käytöksen.
Viimeisimmän tv-esiintymisensä jälkeen hän on pysynyt kaukana netin keskustelupalstoilta – tarkoituksella. Omanarvontunnon palautuminen on johtanut omien rajojen selkeytymiseen.
– Tiedän, miten minua ei saa kohdella.