TIS-Annan lautailu päättyi katastrofipommiin

Anna pitää myös Annan Totuus -podcastia, jossa hän ruotii itseään koskettavia asioita. Jaksoissaan on käsitellyt muun muassa läskifobiaa, kihomatoja ja seksuaalista kehitystään.
Anna Roininen osallistui Temptation Island Suomi -ohjelman 9. tuotantokaudelle yhdessä Ville-Pekka Timosen eli ”VeePeen” kanssa.
Arkistovideo: Anna tulkitsi upeasti Seiskalle vuonna 2021 Katri Ylanderin hitin historian takamailta.
Rakkaus jäi lopulta puolitiehen, mutta ex-paria yhdistää silti vasemmistolaisuus.
VeePee on ehtinyt muun muassa vuosien varrella haukkua pääministeri Petteri Orpoa (kok) rotaksi, mutta Anna on keskittynyt enemmänkin keholliseen toimintaan.
Hän on nimittäin kokenut valtaisan muodonmuutoksen.

Liikuntaa ja vegaaniutta
Anna on jo aiemmin lopettanut juomisen tyystin ja löytänyt arkeensa tilalle liikunnan.
Hän jakaa antaumuksella seuraajilleen kuvia ja videoita treenaamisestaan.
Nainen vannoo myös vegaanisen ruokavalion nimeen.
Anna pitää myös suosittua Annan Totuus -podcastia, jossa hän ruotii itseään koskettavia asioita.
Jaksoissa käsitellään muun muassa läskifobiaa, kihomatoja ja seksuaalista kehitystä.
Miksi
Tiistaina julkaistussa jaksossa Anna käsittelee kuitenkin edellisenä päivänä tapahtunutta onnettomuuttaan talviurheilun parissa.
Anna kertoo nimittäin olleensa maanantaina laskettelemassa ensimmäistä kertaa lumilaudalla.
Urheilusuoritus päättyi epäonnisesti siihen, että hänen värttinäluunsa murtui.
– Must tuntuu, etten mä en viel käsitäkään, kuinka iso muutos tää nyt on, Anna pohtii.
Samalla hän pohtii kohtaloa ja esittää ikiaikaisen kysymyksen: miksi.
– Miks näin tapahtui, mitä mulle niin ku kuuluu, hän filosofoi.

Anna kertoo uskovansa voimakkaasti siihen, että keho on ihmisen oman energian ilmentymä.
– Ihan sama, missä kropan kohdassa on jotain, niin se kertoo jotain henkistä.
Värttinäluu murtui Annan vasemmasta kädestä, mikä tuskin on hänen omissa puheissaan sattumaa.
Hänen mukaansa vasen käsi on sydämen jatke ja edustaa myös feminiinistä puolta sekä menneisyyttä.
"Koin, että olin tosi hyvä"
Anna kertoo lasketelleensa jo jonkin verran suksilla, mutta innostus lumilautailuun tuli edelliskesänä, jolloin hän kokeili wakeboardingia eli vesilautailua, joka on vesihiihdon sukulaislaji.
Nimensä mukaisesti suksien sijasta alla on lauta.
Tapahtumapaikka maanantaina oli Joensuun Mustavaaran laskettelukeskus.
– Koin, että olin tosi hyvä lautailee.
Anna ei kertomansa mukaan kaatunut itse laskussa, vaan mäen alaosassa tilanteessa, jossa ei olettaisi kaatuvan – tai ainakaan murtavan luita.
– Mä käännyin jotenkin vitun omituisesti vähän sillee sivuttain, vaik se lauta on semi eteenpäin, ja sit mä kaaduin, miten mä olin semi monta kertaa kattunut.

Ensikerta päättyi katastrofipommiin
Tällä kertaa hän ei kuitenkaan saattanut kaatumista loppuun aiempien kertojen tapaan.
– Mut en ottanut perseellä vastaan, vaan vittu laitan tän mun vasemman käden ja kaaduin ranteen päälle.
– Vauhtia oli max 2 kilometriä tunnissa.
Hyvin alkanut ensikertalaisuus lumilautailun suhteen päättyi siis katastrofipommiin.
– Eli kaaduin siis vittu seisaaltani ranteen päälle ja se oli sitten siinä.