Tinze juhli synttäreitään vesipuistossa – paljastava pukukoodi

Tinze juhli synttäreitään vesipuistossa – paljastava pukukoodi

Uikkaripuku ja bikinit olivat suosituin asu märissä bileissä.

Ammattitwerkkaaja ja tanssiyrittäjä Tinze eli Tia-Maria Sokka näyttää somessa, millaiset ovat kuumat ja märät synttäribileet.

Kolmekymmentäneljä vuotta täyttänyt päivänsankari juhli ystäviensä kanssa jo perinteeksi muodostuneella tavalla espoolaisessa vesiseikkailupuistossa, Laguuni Keiliksessä. 

Kuvamateriaalin perusteella ei todellakaan jää epäselväksi, millainen tanssilaji on nostanut Tinzen julkisuuteen.

Leikkiminen parasta!! Ja elämäkin aika vitsin ihanaa kun sitä ei ota liian vakavasti, Tinze kirjoittaa Instagram-tilillään.

Teksti on vastaus Ina Mikkolalle, joka kehuu synttäribileitä siitä, että näissä juhlissa aikuiset leikkivät.

Lopultakin oikealla lomalla

Varsinaisena synttäripäivänään Tinze oli kuumemmilla rannoilla viettäessään lomaa Balilla. Yhtä hurjiin suorituksiin ei rantalomasaarella kuitenkaan ylletty kuin Espoon Keilaniemessä.

Balilla ollessaan Tinze paljasti, että on lopultakin itselleen lupaamallaan ihan oikealla lomalla. Noita pohdintoja oli käynyt tykkäämässä muun muassa Sanna Marin. Perinteinen synttäriextravaganza vesipuistossa jatkoi samaa tärkeiden asioiden teemaa.

– Jotenkin olen tässä lomalla tajunnut, että tuo työnteko ei ole kaikki, mikä tekee onnelliseksi. Kiitos, että olette, ja tämä on kuitenkin sitä fakin oikeaa elämää, Tinze sanoo videolla pitämässään puheessa.

Takana rankka rupeama

Paikalla oli Tinzen mukaan läheisimpiä ystäviä. Ainakin Erna Husko on Ina Mikkolan lisäksi iloinnut sometilillään Tinzen vauhdikkaista vesibileistä. Vieraisiin kuuluu myös tukeva otos Suomen ammattitanssijoista.

Kuvamateriaalin perusteella pukukoodi on ollut uimapuku. Moni turvautui hurjempiin lajeihin märkäpukuun sonnustautuneina, mutta suurin osa paistatteli ja nautti juhlista bikineissä.

Paljon töitä paiskinut Tinze on lomansa ansainnut. Takana on muun muassa keväällä julkaistu oma kirja. Ina Mikkolan kirjoittamassa teoksessa Tinze on kuvannut rajua parisuhdeväkivaltaa, suhteitaan ja elämäänsä raadollisen rehellisesti.

Tasa-arvosta ja seksuaalisuudesta paljon puhuneet ystävykst Ina ja Tinze julkaisivat toukokuussa kirjan Tinzestä.
Tasa-arvosta ja seksuaalisuudesta paljon puhuneet ystävykst Ina ja Tinze julkaisivat toukokuussa kirjan Tinzestä.

Myös salasuhde Gettomassan kanssa johti julkisuuteen, kun Erika Helin kertoo itsemurhayrityksensä taustoista, joihin liittyy Gettomasan kanssa koettu kolmiodraama.

Tinze pyörittää omaa tanssifirmaa sekä työskentelee koreografina ja tanssijana. Hän on ennen ammattitanssijan uraansa hankkinut muun muassa sosionomin tutkinnon ja puolustanut naisten seksuaalisuuden hyväksymistä, tasa-arvoa ja tietysti tanssia.