Tiesitkö tätä Tommi Korpelasta? Puolison hermot kireällä
Tommi Korpela pitää itseään keskinkertaisena laulajana.
Näyttelijä Tommi Korpela, 58, ei ole pitänyt erityisemmin ääntä musikaalisuudestaan. Bänditoiminta alkoi kuitenkin jo teini-iässä.
Katso video: Tommi Korpela paljastaa musikaalisuutensa
Seiska tapasi Tommi Korpelan Pikkuli ja Tähtipeura -elokuvan tiimoilta Helsingin Tennispalatsissa. Tommia kuullaan lastenelokuvassa kertojana.
Tommi tunnetaan Suomessa lahjakkaana näyttelijänä, mutta erityistä ihastusta taiteilija on herättänyt äänellään. Tumma ja hieman raspinen sävy tekee vaikutuksen edelleen.
Tommi on päässyt esittelemään ääntään vuosien saatossa myös laulamisen muodossa. Satunnaisesti, mutta kuitenkin.
Tällä hetkellä mies valmistautuu uudenlaiseen musiikkihaasteeseen.
– Minulle tuli sellainen projekti, jota en voi vielä paljastaa. Sitä varten joudun harjoittelemaan pianon soittoa, Tommi paljastaa.
– Rakastan tällaisia haasteita ja ehkä tämä on ollut vähän sellainen salainen unelmakin.
Mukiin menevä rumpali
Tommi kertoo soittaneensa rumpuja lapsesta lähtien, joten piano ei ole hänen ensimmäinen instrumenttinsa. Rumpujen soittamisessa Tommi kokee olevansa oikein mukiin menevä tapaus.
– Pystyn komppaamaan rokkia ihan hyvin ja nautin siitä. Pianon soittoa varten minun tulee harjoitella kuitenkin nuotisto. Pyhitän kevään sille.
Tommi paljastaa, että tulevassa projektissa on pianon soiton lisäksi tarkoitus myös laulaa. Näyttelijä on käynyt laulutunneilla viimeksi Teatterikorkeakoulussa opiskellessaan.
Tommi valmistui koulusta vuonna 1995.
– Olen laulajana hyvinkin keskinkertainen. Olen kuitenkin innoissani tästä haasteesta.
Nuori rokkari
Kun Tommi oli teini-ikäinen, nuorukainen paukutti rumpuja rokkia soittaneessa Shits-bändissä.
– Nimi vaihtui viikoittain, mutta oli se jossain vaiheessa tuokin, Tommi huomauttaa.
Mies muistelee bändin keikkailleen satunnaisesti, mutta yhden merkittävimmistä keikoistaan yhtye soitti nykyisen Ruoholahden alapuolella sijainneessa Lepakkoluolassa.
– Siellä oli legendaarisia keikkoja, samassa paikassa toimi myös silloinen Radio City. Meille oli vuokrattuna musta sali ja siellä soitimme sitten viimeisen keikkamme.
"Saatanan hermostuttavaa"
Tommin rumpuharrastus on jatkunut aikuisuudessa esimerkiksi erilaisten soittimien keräilynä.
– Minulla on muutamakin setti rumpuja. Sitten minulla on Cajon sekä konga- ja bongorummut, Tommi luettelee.
– Kaikenlaista on tullut haalittua.
Tommi on siinä mielessä perinteinen rumpali, että sormia tulee naputeltua rytmissä milloin polviin, milloin pöydän reunaan. Sama toistuu myös haastattelun aikana.
– Sitä tapahtuu ihan aamiaisesta lähtien. Sitten Knihtilä sanoo, että lopeta. Ja onhan se ihan saatanan hermostuttavaa, kun toinen yrittää rauhassa syödä aamiaista, Tommi naurahtaa.
Tommi on pitänyt yhtä puolisonsa Elina Knihtilän kanssa 34 vuotta.