Teemu Selänne presidentti Sauli Niinistöstä: "Ihan hyvä tatsi, mutta..."

Teemu Selänne presidentti Sauli Niinistöstä: 'Ihan hyvä tatsi, mutta...'

Sauli ja Teemu ottivat mittaa tenniskentällä.

Maanantaina 21.7. Helsingin Kalastajatorpan tenniskentille asteli jälleen liuta suomalaisia huipputähtiä.

Katso videolta, kuka oli Saulille turnauksen kovin haastaja:

Myös itse presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle, kun ITF Helsinki Midnight Sun -tennisturnaus käynnyistyi tänä vuonna jo 11. kerran.

Kyseessä on senioritenniksen kansainvälinen juhlaturnaus, jonka suojelijana Sauli toimii. Presidentti ei suinkaan saapunut paikalle pönöttämään, vaan osallistui itsekin leikkimieliseen nelinpeliturnaukseen.

Tähdet toisiaan vastaan

Kaksi tuntia kestänyt turnaus piti sisällään useita pelejä. Niiden välissä vaihtuivat parit ja vastustajat.

Mukana otteluissa oli Saulin lisäksi 17 henkilöä. Heistä koko kansalle tuttuja nimiä olivat muun muassa laulaja Mikko Kuustonen, urheilutoimittaja Mervi Kallio sekä jääkiekkolegenda Teemu Selänne.

Nelinpeleissä nähtiin leikkimielistä nokittelua.
Nelinpeleissä nähtiin leikkimielistä nokittelua.

Piilevä potentiaali

Saulin ote tennikseen oli vastustajilta kysyttäessä yksimielinen.

Päivän toisessa pelissä Saulin vastustajana kohdannut Teemu kertoi Saulilla olevan hyvä pelisilmä.

Sauli valmiina vastustajan syöttöön.
Sauli valmiina vastustajan syöttöön.

– Ihan hyvä tatsi, mutta hän ei pelaa tarpeeksi! Teemu täräytti.

– Vähän enemmän tennistä pelaamalla hänestä tulisi todella tasainen ja hyvä pelaaja, hän selvensi.

Riku ja Sauli iloitsivat onnistumisista yhdessä.
Riku ja Sauli iloitsivat onnistumisista yhdessä.

Ensimmäisessä pelissä Saulin peliparina ollut turnauksen järjestäjä Riku Helminen puolestaan tituleerasi Saulin kovaksi taistelijaksi.

– Erittäin rehti ja yrittelijäs. Näkee että on taistelijaa verissä, Riku tunnusti.

Päivän lopullinen pistemäärä pidettiin yleisöltä salassa, mutta Riku paljasti Seiskalle Saulin sijoittuneen tänä vuonna 18 pelaajan joukosta kärkikymmenikköön.